Anekdootit, tilastot ja radikaali elämän pidennys

Kaikkien aikojen vanhimmaksi elänyt ihminen oli ranskalainen Jeanne Calment, joka eli 122 vuotta ja 164 päivää. Kakkossijalla on Sarah Knauss, joka eli 119 vuotta ja 67 päivää. Yllättävä ero ensimmäisen ja toisen sijan välillä? Molemmat kuolivat 1990-luvulla. Tällä vuosituhannella yksikään ihminen ei ole elänyt 117-vuotiaaksi. Keskimääräinen elinajanodote toki kasvaa koko ajan ja on esi-tieteelliseen aikaan nähden huimassa nousussa (Coller 2012, Kuvaaja 1). Voimmeko luottaa tilastoihin ja uskoa elinajanodotteen olevan edelleen kasvussa, jos kerran viimeisimmästä pitkäikäisyysennätyksestä on aikaa jo lähes 15 vuotta? Eikö pitenevän elinajanodotteen pitäisi tuottaa yhä vain huimempia ennätyksiä?

Yksittäisen ihmisen pitkä elämä on anekdoottinen todiste elinajanodotteen kasvusta. Anekdoottisesta todisteesta eli yksittäistapauksesta ei kuitenkaan voida tehdä yleistyksiä. Sama toimii myös kääntäen. Nouseva trendi elinajanodotteessa ei välttämättä tuota uusia mullistavan pitkäikäisiä yksittäistapauksia. Pitkäikäisyysennätyksen rikkoutuminen on äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma, ja epätodennäköisen tapahtuman tapahtumistodennäköisyyttä nostaa ennen kaikkea toistojen määrä. Toisin sanoen pitkäikäisyysennätyksen rikkoutumiseen vaikuttaa elinajanodotteen ohella väestön koko. Eikä pidä unohtaa sattumaa. Meille ihmisille on tyypillistä kiinnittää intuitiivisesti huomiota poikkeamiin, jolloin vallitseva trendi saattaa jäädä hahmottumatta. Trendien hahmottamiseen tarvitaan tieteellisiä metodeja, kuten tilastoja. Tilastotkin tosin johtavat helposti harhaan, mikäli lukija ei ymmärrä käytettyjä suureita. Esimerkiksi elinajanodotetta tutkittaessa unohtuu helposti, että kyseessä on väestöä kuvaava suure, jota nostaa ennen kaikkea lapsikuolleisuuden vähentyminen. Elinajanodotteen kasvu ei siis automaattisesti kerro yksilön mahdollisuuksista elää pidempään.

Kumpaa sitten voidaan uskoa, tilastoja vai anekdootteja*?

Ikävä kyllä pelkkä uskominen ei tuo radikaalia elämän pidennystä yhtään lähemmäs. Radikaali elämän pidennys tarkoittaa lääketieteellisiä interventioita, joiden ensisijaisena tavoitteena on terveiden elinvuosien lisääminen vanhuuden rappeumien korjaamisen kautta. Se ei ole tämän päivän lääketieteen tavoite. Lapsikuolleisuuden lähestyessä nollaa elinajanodote lähestyy lakipistettä jossain 90 vuoden tienoilla, jonne se saattaa jäädä pitkäksikin aikaa, mikäli valtaosa ihmiskunnasta pysyy ”pro-aging-transsissa” (de Grey 2008) ja radikaali elämän pidennys jää tiedemaailman marginaalin unelmaksi mitättömällä tutkimusrahoituksella. Parempi sairauksien hoito saattaa toki nostaa elinajanodotetta vähitellen, mutta ilman vanhenemisen syihin puuttumista raja tulee lopulta vastaan.

Tällä hetkellä radikaaliin elämän pidennykseen tähtää esimerkiksi SENS-tutkimussäätiö. Mikäli pidempi ja terveempi elämä on mielestäsi tavoittelemisen arvoista, suosittelen tutustumaan.

Ps. Vaikka anekdoottiset todisteet eivät riitä yleistysten ja tieteellisten teorioiden muodostamiseen, voi niistä olla hyötyä hypoteesien asettamisessa, minkä lisäksi ne voivat olla rohkaisevia. Rohkaisevana anekdoottina siis mainittakoon, että kaikkien aikojen vanhin mies, 115-vuotias Jiroemon Kimura, on edelleen hengissä (Gerontology Research Group 2013).

* = Jos jäit oikeasti miettimään, kumpaa uskoa, tilastoja vai anekdootteja, niin käy ihmeessä tieteenfilosofian ja tilastotieteen peruskurssit.

Lähteet

Coller, B.S., (2012) Translating from the rivers of Babylon to the coronary bloodstream. The Journal of Clinical Investigation. 122(11):4293-4299. [Pubmed] [PMC]

De Grey, A.D.N.J., (2008) Combating the Tithonus Error: What Works? Rejuvenation Research. 11(4):713-715. [Pubmed]

Gerontology Research Group. (2013) Oldest Validated Living Supercentenarians. [www] (luettu 4.3.2013)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

HTML tags are not allowed.