Nyt se on osoitettu – pelaaminen kannattaa

Avoimessa PLoS One -lehdessä julkaistiin joulukuussa artikkeli, jonka mukaan Super Mario 64:n pelaaminen myöhäisessä keski-iässä ja sen jälkeen saattaa suojata aivoja rappeutumiselta [1]. Abstrakti ohessa:

Maintaining grey matter within the hippocampus is important for healthy cognition. Playing 3D-platform video games has previously been shown to promote grey matter in the hippocampus in younger adults. In the current study, we tested the impact of 3D-platform video game training (i.e., Super Mario 64) on grey matter in the hippocampus, cerebellum, and the dorsolateral prefrontal cortex (DLPFC) of older adults. Older adults who were 55 to 75 years of age were randomized into three groups. The video game experimental group (VID; n = 8) engaged in a 3D-platform video game training over a period of 6 months. Additionally, an active control group took a series of self-directed, computerized music (piano) lessons (MUS; n = 12), while a no-contact control group did not engage in any intervention (CON; n = 13). After training, a within-subject increase in grey matter within the hippocampus was significant only in the VID training group, replicating results observed in younger adults. Active control MUS training did, however, lead to a within-subject increase in the DLPFC, while both the VID and MUS training produced growth in the cerebellum. In contrast, the CON group displayed significant grey matter loss in the hippocampus, cerebellum and the DLPFC.

Tutkimuksessa mitattiin aivojen harmaan aineen määrää hippokampuksessa, pikkuaivoissa sekä tietyllä otsalohkon kuorialueella 55 – 75-vuotiailla koehenkilöillä. Koehenkilöt jaettiin ryhmiin, joista yksi ohjattiin pelaamaan Super Mario 64:ää puolen vuoden ajan, toinen käymään tietokoneohjatuilla pianotunneilla ja kolmas ryhmä toimimaan kontrollina.

Kuvan © Nintendo

Puolen vuoden kuluttua videopeliä pelanneella ryhmällä havaittiin harmaan aineen lisääntymistä hippokampuksen alueella, mitä ei havaittu muilla koehenkilöillä. Hippokampus on aivoalue, jota tarvitaan pitkäkestoisen muistin toiminnassa ja jonka rappeutumista havaitaan mm. Alzherimerin taudissa. Suojaako pelaaminen siis Alzheimerin taudilta?

Pieni otoskoko altistaa väärille positiivisille tuloksille

Ennen pitkälle menevien johtopäätösten tekemistä kannattaa uhrata muutama hetki lähdekritiikille. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun tulokset kuulostavat niin miellyttäviltä, että niihin haluaa uskoa. Pidän videopeleistä ja uskon enemmän kuin mielelläni, että niiden pelaamisesta on myös jotain terveydellistä hyötyä. Valitettavasti uskomisellani ei ole vaikutusta todellisuuteen.

Ensimmäinen asia, mikä pistää silmään, on pieni otoskoko. Tutkimuksessa oli mukana ainoastaan 33 koehenkilöä ja näistä videopelejä pelaamaan ohjattiin 8. Näin pieni koehenkilömäärä on altis satunnaisvaihteluille, ja vastaavan kokoisissa tutkimuksissa on saatu positiivisia tuloksia jopa homeopatiasta. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö tulos voisi mahdollisesti pitää paikkansa, mutta tulosten toistettavuus olisi ehdottomasti varmistettava ennen johtopäätösten tekemistä.

Koe ei todista, että pelaaminen suojaisia dementialta

Aivot ovat jatkuvasti muutoksessa vastaavalla tavalla kuin lihakset, ja aktiivisessa käytössä olevat aivoalueet kehittyvät siinä missä passiiviset alueet surkastuvat. Vaikka videopelien pelaaminen vahvistaisikin pitkäkestoiseen muistiin assosioituvia aivoalueita, tämä yksistään ei todista, että pelaaminen suojaisi dementoivilta sairauksilta. On ymmärrettävä, että aivoalueiden fysiologinen muutosprosessi on täysin eri asia kuin dementoiviin sairauksiin liittyvä etenevä rappeutuminen. Jos talon perustukset ovat homeessa, ei auta vaikka vaihtaisi olohuoneen tapetit ja asettelisi huonekalut feng shuin mukaisesti.

Alzheimerin taudissa muistin heikkeneminen johtuu useista biokemiallisista prosesseista, kuten hermosoluihin ja näiden välitilaan kertyvistä liukenemattomista jäteaineista, jotka ovat soluille myrkkyä. Taustalla saattaa vaikuttaa immunologisia häiriöitä, joita ei vielä tunneta kunnolla. Kun tauti on edennyt oireiseen vaiheeseen, solutason muutokset ovat edenneet jo pitkälle, ja suuria määriä soluja on kuollut. Edes Super Marioa pelaamalla ei voi aktivoida sellaisia hermosoluja, jotka on jo menetetty.

Johtopäätökset

Kun huomioidaan kokeen rajoitukset, voidaan ottaa se, mikä on hyvää: 3D-pelien pelaaminen aktivoi aivoja ja saattaa jopa kehittää sellaisia aivoalueita, joilla on pelin kannalta merkitystä. Tämä on loogista, sillä tiedetään, että aivot kehittyvät, kun niitä käyttää. Vaikka onkin epärealistista odottaa, että pelaaminen suojaisi Alzhimerin taudilta, voi siitä olla muilla ikäihmisillä hyötyä aivotoiminnan ylläpitämisessä ja kehittämisessä. On se ainakin kehittävämpää kuin perinteinen penkkiurheilu. Toisaalta vielä kehittävämpää olisi nousta ylös sohvalta ja lähteä ulos. Tästä saataneen lisää dataa, kunhan ensimmäiset Pokémon GO:n pelaamista koskevat pitkäaikaiset seurantatutkimukset valmistuvat… 😉

Kirjallisuutta

  1. West GL, Zendel BR, Konishi K, Benady-Chorney J, Bohbot VD, Peretz I, et al. (2017) Playing Super Mario 64 increases hippocampal grey matter in older adults. PLoS ONE 12(12):e0187779.West, ym. (2018). [doi]

Tutkijat eivät todellakaan todistaneet, että kuolemattomuus on mahdotonta

YLE uutisoi menneellä viikolla, kuinka nyt on aika heittää hyvästit haaveille biologisesta kuolemattomuudesta, sillä tämä on juuri todistettu mahdottomaksi. Ehdin vastikään kritisoida anti-anging-liikettä ylioptimistisuudesta, mutta vielä paksumpaa kuin odottaa senolyyttien yksin tuovan kauan kaivatun ikuisen nuoruuden käsiemme ulottuville, on väittää, että joku solujen kasvutapaa mittaava matemaattinen malli todistaisi tavoitteen mahdottomaksi.

Toki olen samaa mieltä siitä, että jo pelkästään maailmankaikkeuden oletettu jäljellä oleva aika sekä sattuman vaikutus huomioiden, ikuinen elämä on yksilön kannalta niin epätodennäköistä, että voidaan käytännön tasolla puhua mahdottomuudesta. YLE:n uutinen ei kuitenkaan puhu tästä, vaan biologisesta kuolemattomuudesta eli kaikessa yksinkertaisuudessaan tilasta, jossa yksilön riski kuolla ei kasva ajan funktiona.

Virhe 1 : Tieteessä ei todisteta negatiivista

Jo uutisen otsikko on virheellinen. Tieteessä ei tarvitse eikä voi todistaa negatiivista. Mikäli minä väitän, että biologinen kuolemattomuus on saavutettavissa, on minun tehtäväni osoittaa se eikä epäilijöiden tehtävä osoittaa, että olen väärässä.

Virhe 2 : Biologiaa ei todisteta matemaattisesti

Empiirisen tieteen piiriin kuuluvia ilmiöitä ei myöskään todisteta matemaattisesti. Wikipedian mukaan:

Matemaattinen todistus tarkoittaa muodollista todistusta, joka täyttää seuraavat ehdot: 1. väite on muotoiltu siten, että se voidaan kirjoittaa täsmällisen yksikäsitteisesti käyttäen tyypillisesti matemaattisia symboleita: relaatioita, vertailuoperaattoreita ja absoluuttisia lukuarvoja, ja 2. väite todistetaan käyttäen pelkästään sovittuja matemaattisia ja loogisia lainalaisuuksia sekä aksioomia.

Matemaattisia malleja voidaan käyttää kuvaamaan reaalimaailman ilmiöitä, mutta mallin todistaminen matemaattisesti todistaa ainoastaan sen, että malli on matemaattisesti validi. Mallin todistusvoima sen sijaan riippuu siitä, miten sen muotoillessa käytetyt oletukset vastaavat todellisuutta.

Vanheneminen ei ole pelkästään solutason luonnonvalintaa

Artikkeli, johon YLE:n uutisessa viitataan, esittelee matemaattisen mallin, joka tutkii elimistön soluja luonnonvalinnan kannalta ja huomioi kaksi tekijää: solujen keskinäisen kilpailun sekä solujen kyvyn yhteistyöhön elimistön hyväksi. Malli ennustaa, että ajan kuluessa luonnonvalinta tulee suosimaan solujen keskinäisessä kilpailussa menestyviä soluja elimistön menestymisen kustannuksella, mikä aiheuttaa syövän syntymisen. Mikäli elimistö pyrkii ehkäisemään syövän syntymistä rajoittamalla solujen kasvua, elimistö alkaa rapistua solujen toiminnan hidastuessa (vrt. solujen vanheneminen).

Vastaavalla logiikalla voisi ennustaa, että kaikki hyvinvointivaltiot tulevat romahtamaan. Tarkastellaan kahta tekijää: ihmisten keskinäistä kilpailua sekä kykyä yhteistyöhön valtion hyväksi. Yhteiskunta toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi osuus yksilöistä tekee tuottavaa työtä ja maksaa veroja. Veronkiertäjät ja työttömät menestyvät kuitenkin yksilöinä paremmin kuin rivikansalaiset, sillä heille jää enemmän rahaa käteen suhteessa tehtyyn työhön. Mitä suurempi osa väestöstä on veronkiertäjiä tai työttömiä, sitä kovempi työ jäljellä olevilla rivikansalaisilla on järjestelmän ylläpidossa. Luonnonvalinta suosii yksilön kannalta menestyksellistä toimintaa, joten tässä esimerkissä veronkiertäjien ja työttömien lapset tulevat todennäköisesti myös olemaan veronkiertäjiä ja työttömiä. Mikäli valtio alkaa rajoittamaan verokikkailua, on riskinä tuotannon siirtäminen halpatyövoiman maihin, jolloin menetetään työpaikkoja. Mikäli valtio alkaa rajoittamaan sosiaaliturvaa, on riskinä sosiaalisten ongelmien paheneminen ja kulujen lisääntyminen poliisin ja terveydenhuollon tarpeen lisääntyessä. Täten riippumatta siitä, millaisiin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy, hyvinvointiyhteiskunta tulee aina romahtamaan.

Mikäli koet esittämäni mallin ongelmalliseksi, kiinnität todennäköisesti huomiota vastaaviin seikkoihin, joihin kiinnitän itse huomiota YLE:n uutisessa. Kuvaamani yhteiskunnallinen malli on tarkoitettu ainoastaan edelliselle analogiaksi eikä välttämättä edusta poliittista mielipidettäni.

Solujen ristiriitaisen käytöksen takia ikääntyminen ei Nelsonin ja Maselin mukaan pysähtyisi sittenkään, jos luonnonvalinta saataisiin toimimaan täydellisesti. Jos hankkiudutaan eroon soluista, joiden toiminta on hiipunut, se antaa hullun lailla kasvaville syöpäsoluille elimistössä lisätilaa, selittää tutkimusta johtanut Nelson.

Lainauksen viimeinen lause pistää hymyilyttämään, sillä jos huomioidaan ainoastaan se, mitä biologiasta tiedettiin omana kouluaikanani, tulisin itsekin varmasti tähän johtopäätökseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kertynyt tietomäärä on kuitenkin muuttanut radikaalisti käsitystämme vanhentuneista soluista (ks. Lähde zombi-solujahtiin ja nuorenna itsesi!). Elimistöön kertyvät vanhentuneet solut lisäävät, eivät vähennä syöpäriskiä. Nelsonin johtopäätös on looginen ja matemaattisesti validi, mutta perustuu vanhentuneeseen tietoon.

Ajatus siitä, että vanheneminen on pelkästään hyvin tai huonosti menestyvien ja hyvin tai huonosti vuorovaikuttavien solujen nelikenttä, jättää myös huomiotta hyvin suuren osan siitä, mitä me tällä hetkellä tiedämme vanhenemisesta. Solujen vanhenemisen lisäksi elimistön vanhenemismuutosten taustalla tiedetään vaikuttavan mm. kantasolujen kuluminen, liukenemattomien jäteaineiden kertyminen soluvälitilaan, energia-aineenvaihdunnan hidastuminen, sidekudosten jäykistyminen sekä lukuisat muut pienet elämän mittaan kertyvät vauriot, jotka jäävät korjaantumatta. Vaikka siis jättäisimme huomiotta viimeisen 10 vuoden aikana kertyneen tiedon solujen vanhenemisesta, olisi malli parhaimmillaankin varsin suppea.

Monisoluisuus ei estä biologista kuolemattomuutta

Nelson esittää, että biologinen kuolevaisuus on erottamaton osa monisoluisuutta:

…joten ihminen kuolee tavalla tai toisella, joko elimistön vanhenemisen seurauksiin tai syöpään. Se on järkkymätön seuraus siitä, että olemme monisoluisia olentoja, Nelson sanoo.

Väite siitä, että monisoluinen eliö ei voisi olla kuolematon, on virheellinen. Asia on helppo demonstroida tarkastelemalla kuolematonta monisoluista eliötä, esimerkiksi Turritopsis nutriculaa. Se, että biologi jättää huomiotta jotain näin yksinkertaista, herättää epäilemään, onko malli sittenkään kehitetty ensisijaisesti tarjoamaan parempaa tietoa todellisuuden luonteesta vai oikeutusta omalle ideologiselle positiolle.

Pohdintaa

Monilla ihmisillä on hyvin voimakas mielipide kuolemasta ja kuolevaisuudesta. Mielipiteiden kirjo vaihtelee välillä ”vain kuoleman väistämättömyys tekee elämästä merkityksellisen” – ”vain usko kuolemanjälkeiseen elämään antaa toivoa”. Yllättäen molempia ääripäitä yhdistää voimakas vastustus ajatusta kohtaan, että biologinen kuolemattomuus olisi mahdollista. Tämä lienee seuraus siitä, että ihmisiä luonnostaan ahdistaa ajatus omasta kuolevaisuudesta, ja meillä on tapana rakentaa psyyken suojelemiseksi erilaisia ajatushäkkyröitä, joiden avulla saamme kokemuksen siitä, että tilanne on hallinnassa. Täten biologinen kuolemattomuus tuottaa ajatuksena ristiriitaisia tuntemuksia siksi, että se pakottaa meidät takaisin jo ratkaistuksi koetun ongelman pariin, vastakkain oman kuolevaisuuden kanssa. Jos on suojannut psyykettään väistämättömältä kuolemalta uskottelemalla itselleen, että kuolema on toivottava asia, ajatus vaihtoehdosta ravisuttaa maailmankuvan pyhiä ja loukkaamattomia peruspilareja.

Toisaalta, koska biologisen kuolemattomuuden saavuttaminen ei todennäköisesti tule onnistumaan ainakaan meidän elinaikanamme, on ajatuksen sivuuttaminen erilaisilla pyhillä ajatushäkkyröillä ymmärrettävää psyyken suojelua. Toisaalta peräänkuulutan tosiasioiden tunnustamista. Dementia ei ole kiva juttu. Nivelrikko ei ole kiva juttu. Liikuntakyvyn menettäminen ei ole kiva juttu. Syöpä ei ole kiva juttu. Nämä eivät ehkä ole tällä hetkellä ole vältettävissä, mutta voisimmeko silti tunnustaa, että näiden ilmaantuminen (biologinen vanheneminen) ei ole toivottavaa eikä kaunista eikä ainakaan elämän merkitykselliseksi tekevä voima? Matemaattinen malli solutason luonnonvalinnasta ei todista sairauksien ehkäisemistä mahdottomaksi.

Lähde zombi-solujahtiin ja nuorenna itsesi!

Anti-aging-teollisuuden tärkein tuote on kallis toivo ikuisesta nuoruudesta. Koska tiede ei tähän päivään mennessä ole onnistunut selvittämään ihmisen biologisen vanhenemisen syitä, ovat yrityksen itsensä nuorentamiseksi nykyisillä menetelmillä käytännössä resurssien tuhlaamista. Paras ja ainoa nykytieteen tuntema keino oman vanhenemisen hidastamiseen, tai oikeammin sanottuna vanhuuden sairauksien riskin pienentämiseen, on edelleen klassinen ”syö monipuolisesti, liiku paljon, pidä painoindeksisi normaalialueella ja älä käytä päihteitä”. Alan julkaisuja seuratessa esiin nousee hyvin harvoin mitään käytännön elämän kannalta varteenotettavaa, ja suurimmat innostuksen aiheet ovat lähinnä uusia ennätyksiä sukkulamatojen tai hiirien elossa pitämisessä. Ne hetket ovat harvinaisia, kun tältä rintamalta nousee esiin jotain oikeasti varteenotettavaa, joten silloin, kun näin tapahtuu, on asia syytä noteerata. Nature-tiedelehdessä julkaistiin viime viikolla loistava populaariartikkeli otsikolla ”To stay young, kill zombies”.

Solujen vanheneminen (cellular senescence) on ilmiönä havaittu jo 60-luvulla, mutta vasta viimeisen 10 vuoden aikana sen todellista merkitystä on alettu ymmärtää. Itse asiassa vielä omana kouluaikanani 2000-luvun alkupuolella biologian tunneilla opetettiin suurin piirtein niin, että solun vanheneminen tarkoittaa solun jakautumisen loppumista telomeerien lyhenemisen vuoksi, ja tämän ilmiön merkitys on kasvainten kehittymisen ehkäiseminen. Maailma ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Pikakurssi solujen toiminnasta (lukijoille, joilla ei ole taustaa biotieteissä)

Ymmärtääkseen solujen vanhenemisen merkityksen, olisi hyvä tietää ainakin perusteet niiden toiminnasta. Yksilön kannalta oleelliset solut jaetaan karkeasti kahteen ryhmään, kantasoluihin sekä erilaistuneisiin soluihin. Erilaistuneet solut toimivat eri kudosten rakennuspalikoina ja kantasolut näiden varastona. Kun kudokset kasvavat tai uusiutuvat, kantasolut jakautuvat ja näiden muodostamat tytärsolut erilaistuvat ja ottavat paikkansa kudoksen toiminnallisissa rakenteissa. Solujen rakennusohjeet sijaitsevat DNA-molekyyleissä, jotka sijaitsevat kromosomeina solun tumassa. Kunkin kromosomin päässä on telomeeri -niminen rakenne, joka lyhenee aina solun jakautuessa. Kun telomeerit ovat lyhentyneet tarpeeksi, solun jakautuminen loppuu ja solu vanhenee (eng. cellular senescence).

Mitä uutta solujen vanhenemisesta on opittu viimeisen 10 vuoden aikana?

Sen lisäksi, että vanhentuneet solut eivät jakaudu, ne alkavat erittää ympäristöönsä erilaisia viestiaineita, kasvutekijöitä sekä solunulkoista ainetta muokkaavia entsyymejä. Näiden avulla vanhentunut solu saa aikaan paikallisen tulehdusreaktion. Ilmiötä kutsutaan vanhenemiseen liittyväksi sekretoriseksi fenotyypiksi eli SASP (senescence associated secretory phenotype). Tutkijat arvelevat, että tulehdusreaktion tarkoitus on aktivoida immuunijärjestelmä korjaamaan vaurioitunutta kudosta sekä hävittämään vanhentuneet solut. Elimistön vanhentuessa (prosessi sisältää paljon muutakin kuin solujen vanhenemisen) immuunijärjestelmä alkaa kuitenkin menettää tehoaan, jolloin tulehdusreaktio ei aktivoikaan immuunijärjestelmää, vaan alkaa vaurioittamaan ympäröivää kudosta, aiheuttaen mm.  valtimoiden kovettumista sekä nivelrikkoa (mainittakoon muuten, että koska taudin mekanismi on tulehduksellinen, kannattaa ihan oikeasti syödä se lääkärin määräämä tulehduskipulääkekuuri, vaikka kokisi kivun kanssa pärjäävänsä). Vaikka solujen vanhenemisen ajateltiin alun perin olevan syövältä suojaava mekanismi, on uudempien tulosten valossa käynyt ilmi, että vanhentuneiden solujen aiheuttama tulehdusreaktio itse asiassa lisää riskiä syövän kehittymiseen. Solujen vanhenemisen syövältä suojaava vaikutus toimii siis vain silloin, kun immuunijärjestelmä toimii oikein ja hävittää nämä solut ajoissa.

Senolyytit – uusi lääkeaineryhmä lähempänä klinikkaa kuin arvasimmekaan

Vanhentuneet solut aiheuttavat ongelmia vanhentuneessa elimistössä. Ratkaisuun on siis kaksi vaihtoehtoa: immuunijärjestelmän nuorentaminen tai vanhentuneiden solujen hävittäminen muilla keinoilla. Koska kaikkia vanhenemiseen liittyviä muutoksia ei edelleenkään tunneta, on immuunijärjestelmän nuorentaminen haastavaa, joten järkevämpi strategia lienee vanhentuneiden solujen hävittäminen muilla keinoilla. Tähän tarkoitukseen on kehitteillä uudenlainen lääkeaineryhmä – senolyytit. Ryhmästä tekee varteenotettavan erityisesti se, että niiden tutkimus on – monista muista paperilla hyvältä kuulostavista ideoista poiketen – edennyt ihmiskokeisiin asti.

Ensimmäiset senolyytit, dasatinibi ja kversetiini löydettiin vuonna 2015. Sittemmin ryhmä on laajentunut 14:ään ja varmasti muitakin tullaan löytämään. Dasatinibi on syöpälääke ja kversetiini kasviflavonoidi, jota on runsaasti mm. kapriksessa, liperissä sekä johanneksenleipäpuussa, mutta myös meille arkisemmissa ruokakasveissa, kuten punasipulissa sekä karpalossa ja monissa muissa. Valitettavasti se imeytyy ruoansulatuskanavasta heikosti ja eliminoituu nopeasti, minkä vuoksi pelkästään ravinnosta saatuna se ei todennäköisesti saa aikaan merkittävää muutosta. Sen etuna kuitenkin on, että kyseessä on luonnonaine, jolle ihminen on altistunut vuosituhansien ajan, joten kynnys sen valjastamiseksi lääkekäyttöön on matala. Myös dasatinibi on erinomainen valmiste alkuvaiheen kokeisiin, sillä kliiniseen käyttöön hyväksyttynä lääkkeenä sille on jo tehty kattavat kokeet turvallisuudesta. Mayo clinicissä onkin aloitettu tutkimus, jossa dasatinibin ja kversetiinin yhdistelmällä yritetään hoitaa kroonista munuaisten vajaatoimintaa. Teorian mukaan lääkeyhdistelmä tuhoaa vanhentuneet solut ja mahdollistaa niiden korvautumisen uusilla toimivilla soluilla, jolloin munuaisen toiminta palautuu.

Johtopäätökset

Senolyyttien käytöstä on positiivisia tuloksia hiirikokeissa useiden sairauksien hoidossa, ja niiden käyttö näyttäisi jopa pidentävän kokonaiselinaikaa 25 %. Tosin vastaavia ja parempiakin tuloksia elinaikaan on saatu muillakin kokeiluilla, mutta ihmisellä mikään lääke, luonnonaine tai ruokavalio ei ole saanut tällä alueella aikaan mitattavaa muutosta. En siis lähtisi mukaan innokkaimpaan hehkutukseen, jonka mukaan nyt on löydetty nuoruuden lähden. Senolyyteistä tekee kuitenkin mielenkiintoisen lääkeaineryhmän se, että niiden vaikutusmekanismi on täysin uudenlainen, jota ei ole aikaisemmin lääkekäytössä hyödynnetty. Mikäli lääkkeet toimivat käytännössä samoin kuin teoriassa, voidaan niiden avulla hoitaa monia vanhuusiän sairauksia, tärkeimpinä mm. edellä mainitut nivelrikko sekä krooninen munuaisten vajaatoiminta. Ehkä tällä tavalla saavutetaan myös muutama terve lisäelinvuosi tai -kuukausi. Ihmisessä on kuitenkin muitakin vanhuusiässä hajoavia osia kuin nivelrusto ja munuaiset, joten mikäli tavoitteena on vanhenemisen pysäyttäminen sekä elimistön nuorentaminen, on senolyyttien käyttöönotosta tähän vielä pitkä matka.

Milloin tyhmyydestä tuli kunnioitettavaa?

YLE raportoi hiljattain, kuinka eräs äidinkielen opettaja on lähtenyt pelastamaan suomalaista lukutaitoa saatuaan tarpeekseen ”kyökkisuomesta”. Kyökkisuomella viitataan tässä nuorten lukutaidon tason laskuun. Lukutaidon tason laskulla viitataan… ihan oikeasti lukutaidon tason laskuun.

Myös tekstin tulkinta ja rivien välistä lukeminen aiheuttavat lukiolaisille vaikeuksia. Ironiseen sävyyn kirjoitettua sarkastista tekstiä ei ymmärretä sarkasmiksi. Erityisen huolestuneeksi Hyytiäisen on saanut se, että nuoret eivät välttämättä enää ymmärrä tehtävänantoja. – Eräs ammattikoulun opettaja kertoi, kuinka hänen pitää lukea suomalaisille opiskelijoille tehtävänantoja ääneen tallenteeksi. Syynä on se, että opiskelijat eivät ymmärrä kirjoitettua tekstiä. Se kuulostaa jo tosi pahalta. (YLE 24.10.2017)

Opettajan havainto ei ole mitään ennennäkemätöntä, ja vastaava trendi on ollut jo aikaisemmin nähtävillä, mm. PISA-tulosten laskuna. Lukutaidon laskusta on varmasti ehditty syyttää jo ainakin Twitteriä, nykynuorten liian helppoa elämää sekä maahanmuuttajia, ja nyt kun YLE:kin on aiheesta raportoinut, voi olla, että ongelmaa ratkomaan päästään perustamaan myös toimikunta. Tosin kuten artikkelissa kirjoitetaan, opettajilla on jo ratkaisu suunnitteilla.

Toisaalta näen, että pelkän lukutaidon laskun sijaan käsillä on suurempi ongelma, josta edellä mainittu on ainoastaan oire. Varsinainen ongelma on yleistyvä kuvitelma siitä, että osaaminen ja ymmärrys voivat syntyä ilman vaivannäköä. Kritiikittömyys omaa ymmärtämättömyyttä kohtaan ei tietenkään ole uusi asia, mutta viime aikoina se näyttää nousseen uudella tavalla pinnalle. Ongelmaa pahentavat sosiaalisen median mahdollistamat ideologiset klikit, joissa kriittinen näkemys ei saa tilaa, ja uskossaan vahvat luulotietäjät pääsevät esiintymään asiantuntijoina.

Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, mutta kaikki mielipiteet eivät

Tasa-arvo on arvokkaimpia asioita, mitä länsimainen kulttuuri on viimeisen 200 vuoden aikana tuottanut, mutta tasa-arvosta ei automaattisesti seuraa, että kaikki ihmiset olisivat kaikissa asioissa tasavertaisia asiantuntijoita. Ei kukaan varmasti muuta väitäkään, mutta tästä huolimatta ihmiset sortuvat helposti pitämään itseään todellista suurempina tietäjinä, mikäli oikean asiantuntijan sana sotii omaa maailmankuvaa vastaan perustavanlaatuisella tasolla. Tämä on ihmiselle tyypillinen tapa reagoida eikä siinäkään ole mitään uutta. Menneet vuosisadat ovat tuottaneet milloin minkäkinlaista uskonlahkoa, jossa ihmiskunnan kollektiiviseen tietotasoon tyytymättömät ovat päässeet viljelemään omia totuuksiaan. Kynnys hylätä valtavirta ja sitoutua uskonlahkoon on kuitenkin korkea, ja todellisuuden olemuksesta vain ihan pikkuisen harmistuneet ovat perinteisesti joutuneet tyytymään oman maailmankuvansa haastamiseen, ja parhaassa tapauksessa tämän seurauksena oppimaan jotain uutta.

Sosiaalisen median aikakaudella kokonaisvaltaisten uskonlahkojen rinnalle on kehittynyt joukko pienimuotoisempia vaihtoehtoisia totuuksia, joihin sitoutumisen kynnys on matalampi kuin varsinaisiin lahkoihin: on rokotevastaisuutta, ilmastonmuutoksen kieltämistä, mitä moninaisempia salaliittoteorioita sekä kaiken asiantuntemuksen hylkäämistä elitistisenä haihatteluna. Kun nykyihminen kohtaa vaikeasti sulatettavaa tietoa, joka asettaa jonkin aikaisemman uskomuksen kyseenalaiseksi, hänen ei enää tarvitse vaivautua inhottaviin älyllisiin ponnisteluihin kokonaiskuvan selkeyttämiseksi, sillä turvallisen mustavalkoiset vaihtoehtototuudet ovat vain muutaman klikkauksen päässä.

Koska vaihtoehtouskomusten kannattajia yhdistää lähinnä haluttomuus muuttaa mieltään, on yleisön vaatimustaso asiantuntijoita kohtaan varsin matala. Täten asiantuntijastatuksen saavuttamiseen riittää jonkin aihetta etäisesti koskettavan tieteenalan alkeet, kohtalaiset retoriset kyvyt sekä vahva usko yhteiseen asiaan. Useimmiten tällainen ihminen yliarvioi vakavasti oman tietotaitonsa, sillä hän tietää niin vähän, ettei edes tiedä mitä ei tiedä (vrt. Dunning-Kruger-vaikutus). Täydellisyyttä hipovan tietämättömyyden antama varmuus tuottaa pseudoasiantuntijoita, jotka pystyvät helpon yleisön edessä julistamaan totuuksiaan vakuuttavasti. Todellisuus on kuitenkin monimutkaista, ja monimutkaisten asioiden oppiminen ei tapahdu yhdessä yössä. Itseoppineissa google-mestareissa on nuorten kannalta haitallisinta se, että he aiheuttavat asiantuntijuudelle inflaation. Miksi kukaan enää näkisi vaivaa koulutuksensa eteen, jos asiantuntijaksi pääsemiseksi riittää, että osaa googlettaa ja onnistuu saamaan Youtube-kanavalleenkin melkein sata samanmielistä seuraajaa?

Ratkeaako ongelma, jos nuoria kannustaa lukemaan?

Nuorten lukutaidon lasku on oire, mutta siinä saattaa piillä myös ratkaisu. Artikkelissa mainittu opettajien ajama Lukeva Koulu -hanke tähtää nuorten lukutaidon parantamiseen kirjojen lukemista lisäämällä. Kirjojen lukeminen altistaa uusille ajatuksille ja avartaa maailmankuvaa. Avoimuus uusille ajatuksille on avain kriittisen ajattelun kehittymiselle ja suojaa hurahtamiselta heikosti perusteltuihin vaihtoehtouskomuksiin.

Blogin pitäminen on yksi keino kannustaa kriittiseen ajatteluun, mutta se ei yksistään ole tähän välttämättä kovin tehokas. Jos sohaisen aihetta, jota lukija pitää maailmankuvansa peruspalikkana tai muuten vain pyhänä, on hyvin epätodennäköistä, että kirjoitukseni pohjalta hän muuttaisi mieltään. Todennäköisesti hän vain keksii kaksinkertaisella tarmolla syitä olla kanssani eri mieltä (vrt. backfire effect). Voinemme kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että kriittisen ajattelun oppiminen on nuorille hyväksi?

Kirjojen lukeminen on kriittisen ajattelun edistämiseen huomattavasti puolueettomampi tapa kuin pseudotieteiden alasampuminen ja tieteellisen maailmankuvan aggressiivinen tuputtaminen. Kun maailmankuva on tarpeeksi laaja, alkavat omat vanhat mielipiteet tuntua automaattisesti vähemmän pyhiltä, ja tarve olla aina oikeassa häviää. Tällöin myös vaivannäköä alkaa arvostamaan uudella tavalla, ja positiivinen kierre on valmis. Mutta riittääkö tämä?

Johtopäätökset(?)

Suoraan sanottuna en ole 100 % varma, mikä on paras tapa taistella tyhmyyden normalisointia vastaan. Joku on joskus sanonut, että vääryys on valloilla niin kauan kuin oikeamieliset eivät tee mitään. Hieman vähemmän paatoksellisesti asian voisi ilmaista, että sivistyksen ja kriittisen ajattelun edistäminen on jokaisen tutkijan velvollisuus. Yritän omalta osaltani toteuttaa tätä velvollisuutta blogikirjoitusten muodossa. Toisaalta tiedostan, että näkökulmani voi jostain toisesta näkökulmasta vaikuttaa yksipuoliselta. Hieman helpommin lähestyttävänä keinona opettajien suunnitelma lukemiseen kannustamiseksi vaikuttaa hyvältä idealta ja ainakaan itse en ole toistaiseksi keksinyt parempaa…

Alustavaa tutkimusnäyttöä realistisesta kalorirajoitusdieetistä

Kalorirajoitus on toistaiseksi tehokkain tunnettu keino vanhuusiän sairauksien etenemisen hidastamiseen. Se pidentää elinajanodotetta hiirellä keskimäärin 30 – 40 %, ja positiivisista vaikutuksesta myös ihmisellä on jonkin verran anekdootteja. Vahvaa tutkimusnäyttöä kalorirajoituksen hyödyistä ihmisellä on kuitenkin heikosti saatavilla. Yksi syy tähän, ja samalla kalorirajoituksen suurin haaste, on kalorien rajoittamisen vaikeus, sillä näläntunteen vastustaminen maailmassa, jossa ruokaa on tarjolla käytännössä rajoituksetta, on valtaosalle ihmisistä lähes mahdotonta. Vahvojen todisteiden puute kalorirajoituksen elämään pidentävästä vaikutuksesta ihmisellä laskee motivaatiota kalorirajoituksen yrittämiseen, ja motivaation puute vaikeuttaa systemaattisten tutkimusten toteuttamista.

Kalorirajoituksen hyötyjä on pyritty jäljittelemään rajoittamalla vain osaa ravinnon komponenteista, esimerkiksi vähärasvaisella tai -hiilihydraattisella dieetillä tai rajoittamalla kaloreita vain osan ajasta, kuten 5/2-dieetissä. Ravintoainerajoituksen riskinä on vajaaravitsemus ja tästä syntyvät ongelmat, esimerkiksi vähähiilihydraattisen dieetin aiheuttama ketoasidoosi. Ajoittaisen kalorirajoituksen ongelmana puolestaan on täyttä kalorirajoitustakin heikompi tutkimusnäyttö.

Kalorirajoituksen oletetut ja osoitetut hyödyt ihmisellä

Suoraa tutkimusnäyttöä kalorirajoituksen ihmiselämää pidentävästä vaikutuksesta ei ole, mutta tämä voidaan epäsuorasti päätellä nykyisen tutkimusnäytön pohjalta sekä johtaa vanhuuden sairauksien tunnetuista riskitekijöistä.

Ylipaino on tärkeä riskitekijä mm. verenpainetaudille, kolesteroliaineenvaihdunnan häiriöille, tyypin 2 diabetekselle, muistisairauksille, syövälle ja nivelrikolle. Kalorirajoituksella on odotettavasti painoa pudottava vaikutus, sillä ylipaino johtuu pohjimmiltaan liiallisista kaloreista. Painonpudotus laskee verenpainetta ja veren kolesterolitasoja, ja parantaa kudosten insuliiniherkkyyttä, mikä laskee veren sokeripitoisuutta. Muutosten myötä valtimoiden kovettuminen hidastuu, jolloin riski mm. sydän- ja aivoinfarktiin laskee.

Kalorirajoituksella vaikuttaisi olevan myös painonpudotuksesta riippumaton vaikutus kehon energia-aineenvaihduntaan, mikä selittää kalorirajoituksen elinajanodotetta pidentävän vaikutuksen. IGF-1 eli insuliinikaltainen kasvutekijä on kasvuhormonin aktivoiva entsyymi, joka saa aikaan anabolisen tilan. Sillä on tärkeä rooli kasvuiässä, mm. murrosiän kasvupyrähdyksessä, mutta myöhäisemmällä iällä sen liiallinen aktiivisuus lisää diabeteksen ja syövän riskiä, ja korreloi lisääntyneen kokonaiskuolleisuuden kanssa. Sillä on välillinen vaikutus myös verenpaineeseen, sillä se nostaa verensokeria, mikä aiheuttaa diabeetikolla valtimoiden kovettumista, jolloin verenpaine nousee suonten joustavuuden laskiessa. Kalorirajoitus laskee IGF-1-pitoisuutta. Alentumaa on todettu jo lyhyilläkin paastoilla, mutta muutoksen pysyvyydestä tai lyhyen muutoksen vaikutuksista kuolleisuuteen ei ole varmuutta.

Kun huomioidaan, että kalorirajoitus pidentää elinajanodotetta hiirellä ja laskee vanhuuden sairauksien riskitekijöitä ihmisellä, on mahdollista, että oikein toteutuneena se voi antaa myös ihmiselle konkreettisia terveitä lisäelinvuosia. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan riitä sen arvioimiseksi, hidastaako kalorirajoitus konkreettisesti ihmisen vanhenemista. Tästä huolimatta kalorirajoitus vaikuttaa hyödylliseltä toimenpiteeltä, kunhan se toteutetaan ilman vajaaravitsemuksen riskiä tai kohtuutonta alenemaa elämänlaadussa.

Faasi 2:n tutkimus ihmisellä

Wein, ym. [1] tutkimuksessa 100 koehenkilöä jaettiin ryhmiin, joista ensimmäinen toimi verrokkina ja toiselle toteutettiin muunneltu versio ajoittaisesta kalorirajoituksesta kolmen kuukauden ajan. Dieetti sisälsi kuukausittain viitenä päivänä ennalta sovitut ruoka-annokset, jotka toimitettiin koehenkilöille päiväkohtaisissa laatikoissa. Ruoka oli kevyttä kasvisruokaa, josta puuttuneet välttämättömät hivenaineet korvattiin ravintolisinä. Ensimmäisen päivän kokonaisenergiamäärä oli 4600 kJ (noin 1100 kcal), ja se sisälsi 11 % proteiinia, 46 % rasvaa ja 43 % hiilihydraattia. Seuraavan neljän päivän kokonaisenergiamäärä oli kunakin päivänä 3000 kJ (noin 717 kcal), ja se sisälsi noin 9 % proteiinia, 44 % rasvaa ja 47 % hiilihydraatteja. Suomalaisten ravitsemussuositusten mukainen päivittäinen energiantarve terveillä nuorilla aikuisilla on 2240 – 3260 kcal, jonka tulisi sisältää 10-20 % proteiinia, 25-35 % rasvaa ja 50-60 % hiilihydraatteja[2]. Tutkimusdieetti oli siis suomalaisiin suosituksiin verrattuna niukkaenergiainen, vähähiilihydraattinen ja vähäproteiininen.

Dieettiryhmään satunnaistetusta 52 koehenkilöstä 13 keskeytti tutkimuksen. Näistä ainoastaan 2 ilmoitti syyksi dieetin sopimattomuuden ja muut vetosivat aikataulun sopimattomuuteen tai muihin henkilökohtaisiin syihin. Koko 3 kuukauden dieetin läpikäyneiden koehenkilöiden ryhmässä todettiin kaikilla koehenkilöillä painon, IGF-1-pitoisuuden sekä verenpaineen laskua. Myös veren rasva- ja sokeritasoissa todettiin alenemaa niillä koehenkilöillä, joilla nämä parametrit olivat alun perin koholla.

Kannattaako kalorirajoitus aloittaa?

Jos olet ylipainoinen, painonpudotus kannattaa aina. Jos et liiku säännöllisesti, liikunnan lisäys kannattaa aina. Tässä tutkimuksessa toteutettu viiden päivän kuukausittainen paasto vaikuttaa tehokkaalta keinolta painonpudotukseen ja ylipainoon liittyvien riskitekijöiden alentamiseen, mutta johtopäätöksiä tehdessä on muistettava, että tulos perustuu edelleen varsin pieneen aineistoon lyhyellä aikavälille. Vaikka dieetti vaikutti positiivisella tavalla riskitekijöihin, ei ole varmuutta siitä, mitkä ovat todelliset vaikutukset pitkällä aikavälillä. Pitkäaikaisseurannassa voi paljastua yllättäviä riskejä tai haittavaikutuksia.

Erilaiset ruokavaliokikkailut tulevat muotiin ja vaipuvat unohdukseen säännöllisin väliajoin. Monista muotidieeteistä löydetään hyödylliseksi osoittautuvia vaikutuksia, mutta kaikkien taustalla näyttäisi kuitenkin vaikuttavan sama perusmekanismi: älä syö enempää kuin mitä kulutat.

Lähteet

  1. Wei, M., et al. (2017). Fasting-mimicking diet and markers/risk factors for aging, diabetes, cancer, and cardiovascular disease. Science Translational Medicine. 9(377):eaai8700. DOI: 10.1126/scitranslmed.aai8700. [pubmed]
  2. Kuinka paljon tarvitsen energiaa? Ruokatieto Yhdistys ry. [www] (luettu 7.7.2017)

Bussi, joka kuljettaa kreationismia kesäfestareille

Vuoden 2017 Provinssirock vietettiin Seinäjoella aurinkoisissa tunnelmissa. Nuorison kokoontuminen houkutteli tuttuun tapaan paikalle myös joukon ulkopuolisia sisällöntuottajia, jotka tarjosivat epävirallista ohjelmaa varsinaisen festivaalialueen ulkopuolella. Joukkoon mahtui mm. lukuisia myyntikojuja, paikallisten sankarien muodostama festivaalialuetta kiertävä autokulkue sekä tämän vanavedessä verkkaisesti lipuva jeesusbussi.

Kyseinen jeesusbussi kiinnitti huomioni tavanomaista ammattimaisemmalla ulkoasullaan. Kyseessä oli murretun oranssiksi maalattu yksilö, jonka kyljessä oli suuri kruunu, sosiaalisten medioiden tunnukset sekä internet-osoite jeesusbussi.fi. Olin tietenkin kiinnostunut, mikä taho oli kyseisen taideteoksen takana, joten suuntasin oitis älylaitteellani bussin mainostamalle nettisivulle. Jouduin pettymään, sillä osoitteen takaa löytyi ainoastaan automaattinen ohjaus toiselle nettisivulle, pelastus.info. Hukkaan aikani ei kuitenkaan täysin valunut, sillä kyseiseltä sivulta löytyi useita käsittelemistä vaativia ongelmakohtia.

Ei kommentointimahdollisuuksia

Kyseenalaisen ideologian promootiosivustolle tyypilliseen tapaan pelastus.info ei sisällä mitään yhteystietoja, kommenttikenttiä eikä edes sosiaalisen median linkkejä. Sivusto ei ole muuta kuin eetteriin huutava äänitorvi, mikä vaikuttaa olevan uskonnollisilla sivustoilla enemmän sääntö kuin poikkeus. Ymmärrän ratkaisun, sillä keskustelun salliminen on myrkkyä ideologioille, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.

Muistan omalta uskovaisajaltani, kuinka eräs baptistisaarnaaja jopa erikseen varoitti meitä tuhlaamasta aikaamme argumentointiin julistaessamme Jumalan sanaa (mitä meidän oletettiin päivittäin tekevän syystä, joka selviää hieman jäljempänä). Hänen perustelunsa oli, että jos julistuksemme kohde haluaa argumentoida, hän ei edes ”halua uskoa” eli hänen ”sydämensä ei ole vielä valmis”. Saimme kuulla, että monet nuoret kristityt ovat menettäneet uskonsa mennessään mukaan argumentointiin ilman riittävää ”voitelua” (lue: Niin voimakasta itsensä psyykkaamista omasta oikeassa olemisestaan, että faktat ja logiikka eivät pysty hänen päätään kääntämään). Rivien välistä oli luettavissa, että hän ainakin salaa sisimmässään tiesi, että kristitty ei voi voittaa rehellistä argumenttia, koska faktat ovat häntä vastaan.

Saarnaaja saarnaa itselleen

Katuevankelistat ja muut julistajat julistavat tekevänsä työtä ihmisten ”pelastamiseksi” ikuiselta kadotukselta, sillä ainoastaan (saarnaajan oman opin mukaiset) kristityt pääsevät taivaaseen. Jos saarnaajan ainoa motiivi olisi aito hätä muiden ihmisten sieluista, olisi odotettavaa, että saarnaaja valitsisi tähän tehokkaimman saatavilla olevan keinon vaadittavan vaivan määrästä välittämättä. Vuorovaikutus on opetuskeinona paljon tehokkaampaa kuin luennointi, ja sivistynyt argumentointi on paljon tehokkaampi tapa vaikuttaa toisen mielipiteeseen kuin saarnaaminen. Tästä huolimatta kristillinen julistustyö nojaa lähes yksinomaan saarnaamiseen. Yksi syy tälle on, että saarnaajan todellinen motiivi ei ole pelkästään muiden ihmisten vaan samalla myös itsensä ”pelastaminen”.

Jeesus vertaa seurakuntaa ja uskovia useasti erilaisiin puihin, mm. viini- ja viikunapuihin. Johanneksen evankeliumin lempeä Jeesus kertoo olevansa viinipuu, jonka oksia seurakuntalaiset ovat.

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. (Joh. 15:5-6)

Lempeydestään huolimatta Jeesus ilmoittaa kylmästi, että ne jotka eivät hänessä pysy ja kanna hedelmää, poltetaan. Kristillisessä retoriikassa hedelmät kuvaavat seurakuntalaisten tekemää työtä, ja erityisesti karismaattisessa kristillisyydessä tämän katsotaan tarkoittavan ainoastaan seurakunnan rakentamiseksi tehtävää työtä, josta tärkeimpänä on evankeliumin julistaminen. Uskovat eivät tosin myönnä, että tämä olisi kristitylle pakollista, ja harva tunnistaa sitä hienovaraista manipulointia, jolla julistustyön tekijät saadaan uskomaan, että he tekevät työtä vapaaehtoisesti: Jeesuksen mukaan se joka pysyy hänessä, kantaa hedelmää. Eli kenenkään ei ole pakko julistaa evankeliumia, mutta jos et tätä teet, et myöskään kanna hedelmää, eli et pysy Jeesuksessa, eli et ole todellinen kristitty, jolloin olet vaarassa tulla kirotuksi niin kuin eräs viikunapuu.

Kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa kaupunkiin, hänen tuli nälkä. Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: ”Ikinä et enää tee hedelmää.” Siinä samassa viikunapuu kuivettui. (Matt. 21:18-19)

Jeesus antaa samansisältöisen viestin useassa muussakin kohdassa (Matt. 25:14-30, Mark. 11:12-14, Luuk 13:6-9, Luuk. 19:11-27), ja vaikka yksittäiset kristityt yrittävätkin venkoilla tämän kaltaisista Jeesuksen opetuksista irti, katsotaan erityisesti fundamentalistisessa raamatuntulkinnassa edellä siteerattujen kohtien vahvistavan lähetyskäskyä, ja tekevän sen noudattamisesta jokaisen kristityn velvollisuuden.

Kristityillä on siis voimakas paine julistaa evankeliumia epäuskoisille, jottei Jeesus kiroaisi heitä (mitä ei tietenkään myönnetä suoraan, vaan keksitään ajatushäkkyröitä, jossa Jumala on kyllä rakkaus, mutta hänen vastavoimakseen on kohotettu Saatana, jolle kaikki ihmisen eksyttäminen, paaduttaminen ja kuivattaminen on ulkoistettu). Evankeliumia tulee julistaa, mutta samalla myös argumentointi on riski, sillä argumentointitaidon opetteleminen altistaa faktoille ja logiikalle, jotka voivat olla osoittautua uskolle tuhoisaksi.

Kuitenkin lähetyskäsky ja viikunapuuvertaus edellyttävät kristittyjä tekemään ”jotain”.

Pseudo-vuorovaikutteinen saarnarobotti

Pelastus.infon tekijä pelaa uskonsa kannalta varman päälle, mutta on myös tietoinen vuorovaikutuksen tärkeydestä opetusmetodina, ja on yrittänyt ratkaista molemmat ongelmat nettisivuja kehittäessään. Sivusto esittää kysymyksiä, joihin käyttäjä voi vastata.

Pelastus.info: Onko Jumala olemassa?

Minä: Ei ole olemassa.

Pelastus.info: Selittääkö evoluutio kaiken kauniin ja ihmeellisen elämän maailmassa?

Minä: Kyllä, evoluutio selittää kaiken.

Toinen kysymys haiskahtaa hieman johdattelevalta. Onko pelastus.infon takana oleva koodarinero onnistunut luomaan tekoälyn, joka hallitsee Sokraattisen menetelmän? Valitettavasti jo kolmannen kysymyksen kohdalla robotti tekee nolon argumentaatiovirheen eikä edes anna käyttäjälle mahdollisuutta oikaista tätä.

Pelastus.info: Oletko samaa mieltä seuraavien väitteiden kanssa? Räjähdyksestä syntyy kaaosta. Nämä nettisivut ovat vaatineet työtä ja suunnittelua. Eläinlajit ja kasvit ovat valmiin näköisiä ja DNA sisältää kaiken tiedon niistä.

Minä: Eteenpäin.

Pelastus.info: Evoluutioteorian mukaan räjähdyksestä syntyy järjestystä ja elämää kaaoksen sijaan (Vertaa ”alkuräjähdys”)…

Kreationistinen saarnarobotti hymyilee pöyhkeän voitonriemuista hymyään, luullen johdattaneensa käyttäjän loogiseen umpikujaan. Annetaan tämä hänelle anteeksi, sillä robotti ei voi toimia tekijänsä ymmärryksen asettamien rajojen ulkopuolella

Tämä tylsistymiseen asti haudottu asiavirhe toistuu kreationistien retoriikassa kerrasta toiseen. Evoluutioteorialla ja alkuräjähdyksellä on yhtä paljon yhteistä kuin rahan kvantiteettiteorialla ja leivänpaahtimen käyttöohjeella. Sellaisiin kreationisteihin, jotka ymmärtävät eron käsitteiden ”alkuräjähdys” ja ”evoluutio” välillä, törmää harvoin. Tämäkin on tavallaan ymmärrettävää, sillä mitä enemmän kreationisti oppii ympäröivästä maailmasta, sitä vaikeampaa hänen on säilyttää alkuperäinen näkökantansa. Jo yksinkertaisen käsite-eron oppiminen on askel poispäin kreationismista.

Alkuräjähdystä maallikolta maallikolle

Vaikka unohdettaisiin pedanttisuus ja keskityttäisiin siihen, mitä robotti luuli tarkoittavansa, on argumentti edelleen heikko. Teknisesti puhuen räjähdys on reaktio, jossa kompleksinen yhdiste muuttuu nopeasti useaksi vähemmän kompleksiseksi yhdisteeksi ja vapauttaa lämpöä. Se todellakin synnyttää lähinnä kaaosta, eikä alkuräjähdysteoria yritäkään muuta väittää.

Alkuräjähdys siinä muodossa, kun maallikon sitä on tarpeen ymmärtää, puolestaan perustuu hypoteesiin, joka muodostuu tähtien ja galaksien liikkeestä taaksepäin ekstrapoloimalla: Kaikki maailmankaikkeuden kappaleet liikkuvat tietyllä nopeudella poispäin toisistaan. Loittonemisesta on mahdollista päätellä, että joskus historiassa ne ovat olleet lähempänä toisiaan. Loittonemisnopeudesta voidaan laskea, milloin loittoneminen on alkanut olettaen sen alkaneen yhdestä pisteestä. Tätä aikapistettä kutsutaan alkuräjähdykseksi. Nykyhavainnot parhaiten selittävän teorian mukaan tästä on aikaa noin 13,8 miljardia vuotta. Nimityksestä huolimatta alkuräjähdys ei ole varsinainen räjähdys.

Alkuräjähdyksen jälkeisessä avaruudessa syntyy järjestystä siksi, että materiapartikkeleilla on taipumus vetää toisiaan puoleensa (vrt. gravitaatio. Tämän tiedämme mm. siitä, että jos pidämme esinettä kädessämme ja päästämme otteen irti, se putoaa maahan). Kun alkuräjähdyksessä levinnyttä materiaa keskittyy oman massansa vaikutuksesta tiivistymiksi avaruudessa, syntyy tähtiä. Kun riittävästi materiaa on keskittynyt palloksi, sen oman massan aiheuttama paine käynnistää fuusioreaktion, joka saa tähden loistamaan. Fuusioreaktion sivutuotteena syntyy vetyä monimutkaisempia alkuaineita, jotka tähtien tuhoutuessa leviävät ympäristöön ja muodostavat myöhemmin uusia tähtiä sekä niitä kiertäviä planeettoja. Planeetat ottavat vastaan lähitähden vapauttamaa energiaa, joka varastoituu planeetan pinnalle yksinkertaisimmillaan molekyylien liikkeenä eli lämpönä. Oikeissa olosuhteissa tämä energia voi varastoitua myös orgaanisten makromolekyylien monimutkaisina rakenteina, jolloin on edellytykset elämän syntymiseen ja ylläpitämiseen. Kaikissa prosessin vaiheissa osa energiasta katoaa avaruuteen lämpönä, joten paikallisista järjestyksen keskittymistä huolimatta kokonaisentropia kasvaa. Eli kaaos lisääntyy.

Ja mikään edellä kuvaamani ei vielä kuulu evoluutioteoriaan.

Olkiukkoja evoluutioteoriasta

Kreationistirobotti jatkaa olkiukoilla, joilla se kuvailee naturalistista maailmankuvaa jättäen huomiotta… evoluutioteorian.

Pelastus.info: [Evoluutioteorian mukaan] elävien lajien rakenteen määrittelevä DNA on syntynyt sattumalta.

DNA:n osia on löydetty mm. avaruudesta, ja NASA on onnistunut luomaan laboratoriossa ulkoavaruutta jäljittelevät olosuhteet, jossa näitä syntyy[1]. On siis oikein sanoa, että DNA:ta syntyy sattumalta. Sen sijaan ”lajin rakenteen määrittelevä” DNA ei ole syntynyt sattumalta, vaan evoluution tuloksena.

Tiedemaailma ei ole yksimielinen siitä, miten elämä on alkanut ja evoluutio käynnistynyt. Kiinnostuneet lukijat voivat käydä tutustumassa parhaisiin hypoteeseihin mm. Wikipediassa. Se, että teoriassa on aukkoja, ei tarkoita että hatusta vedetty kilpaileva hypoteesi olisi automaattisesti totta. Evoluutioteorian todellinen vahvuus ei edes ole elämän syntytavan osoittamisessa, vaan elämän monimuotoisuuden selittämisessä.

Pelastus.info: [Evoluutioteorian mukaan] lajit kehittyvät koko[ ]ajan ja se, että monella lajilla on lähes samanlainen silmä, on sattumaa.

Väite silmien samankaltaisuuden satunnaisuudesta on yksiselitteisesti virheellinen. Monella lajilla on samanlainen silmä siksi, että lajit ovat keskenään sukulaisia. Esimerkiksi silmän samankaltaisuuden perusteella voidaan muodostaa evolutiivinen sukupuu eri lajien välillä. Voimakas maallikonkin ymmärrykseen mahtuva todistus evoluutioteorian puolesta on se, että jos eläinlajit asetetaan tällaiseen sukupuuhun, niin ei ainoastaan silmät, vaan kaikki muutkin elimet noudattavat evoluutioteorian ennustamaa mallia, poikkeuksetta.

Jos evoluutioteoria ei olisi totta, olisi odotettavaa, että olisi olemassa jotain ominaisuuksia, jotka eivät noudata evoluutioteorian ennustamia sukulaisuussuhteita. Ainuttakaan tällaista ei ole nähty. Ei ole olemassa verkkosilmäistä nisäkästä, imettävää kalaa, sorkkajalkaista apinaa eikä märehtivää jänistä. Yksikään tunnettu eläinlaji ei poikkea evoluutioteorian ennustamasta mallista eikä yksikään kilpaileva teoria selitä eläinlajien keskinäistä samankaltaisuutta yhtä hyvin kuin evoluutioteoria.

Informaatioargumentti

Seuraavaksi saarnarobotti alkaa ajamaan itse itseään loogiseen umpikujaan kertomalla, kuinka DNA:n sisältämä informaatio on monimutkaista.

Pelastus.info: Kaoottisen, mutta samalla järjestystä ja elämää tuottavan räjähdyksen seurauksena on syntynyt tyhjästä eri lajit ja niiden DNA:t. DNA sisältää kaiken tiedon jokaisen lajin kohdalla, oli sitten kyseessä ihminen, puu, koira tai kärpänen. DNA:ta kutsutaankin myös ”elämän kirjaksi”. Tiedeyhteisö on tutkinut, että DNA:ssa on niin sanottuja sivuja ja sivuilla kirjaimia, ja että DNA:n tietomäärä on valtava.

En ole kuullut yhdenkään biologin puhuvan DNA:sta elämän kirjana enkä varsinkaan sen sivuista, mutta uskotaan. 🙂

Pelastus.info: Nämä vaatimattomat nettisivut eivät ole tulleet tyhjästä, mutta ”elämän kirja” DNA, joka sisältää kaiken tiedon lajiin rakenteesta, on tullut sinun mielestäsi tyhjästä.

Saarnarobotin mielestä on epäuskottavaa, että DNA-molekyyli on tullut tyhjästä, mutta toisaalla hänestä on täysin uskottavaa, että DNA-molekyylien sijaan tyhjästä on tullut Jumala, jolla on ei ainoastaan kaikki tiedot kaikkien lajien rakenteesta vaan lisäksi kyky luoda tämä kaikki pelkästään sanansa voimalla, hallita koko maailmankaikkeuden jokaista atomia jokaisena ajanhetkenä maailman alusta loppuun ja sen yli ilman, että hänellä jää mitään huomaamatta, mutta jonka täydellinen suunnitelma menee pieleen, sillä hänen omaksi kuvaksi luomansa ihminen, jonka jokaisen teon hän on ennalta tiennyt, päättää toimia sen mukaisesti, millaiseksi Jumala hänet loi ja rikkoa Jumalaa vastaan siten, että Jumalan ainoaksi keinoksi jää tuomita ihminen ja tämän jälkeen tulla itse ihmiseksi, jotta hän voisi kärsiä ihmisen puolesta tuomion, jonka hän on itse ihmiselle asettanut, jotta jokainen tähän uskova pääsisi kuolemansa jälkeen paratiisiin ylistämään luojaansa äärettömän pitkäksi ajaksi sen sijaan, että Jumala kiduttaisi häntä yhtä pitkän ajan tulisessa järvessä jossa on oleva itku ja hammasten kiristys…

Kysymys voidaan laajentaa koko maailmankaikkeuteen. Mikä on todennäköisyys sille, että maailmankaikkeus kaikkine luonnonlakeineen on syntynyt tai on olemassa sattumalta? Mikä on todennäköisyys sille, että maailmankaikkeuden luomiseen ja hallitsemiseen kykenevä superolento (Jumala) on syntynyt tai on olemassa sattumalta?

Väittävätkö kreationistit todella, että maailmankaikkeutta hallitseva täydellinen olento olisi niin paljon luomakuntaansa yksinkertaisempi, että hänen syntymisensä tai olemassa olemisensa sattumalta olisi enemmän todennäköistä kuin pelkän maailmankaikkeuden? En tässä yritä todistaa, etteikö Jumalaa voisi olla olemassa. Yritän ainoastaan sanoa, että käsiteltävän ilmiön monimutkaisuus ei voi oikeuttaa olettamaan tämän ilmiön alkusyyksi Jumalaa, sillä tämän on jo määritelmältään oltava vielä monimutkaisempi.

Pelastus.info: Eli: ’Ei mikään on luonut jotain’, on yhtä aikaa valetta ja totta. Tieteellinen faktahan on, että ’ei mikään’ ei voi tyhjästä luoda jotain, ja samaan aikaan luodulla on aina luojansa.

Tieteellinen fakta ei ole, että maailmankaikkeudessa ylipäätään tarvitaan ”joku” luomaan ”jotain”, eikä mikään teoria väitä, että ”jotain” syntyy tyhjästä. Materia ja energia ovat olleet olemassa alusta asti, ja ainoastaan niiden olomuoto muuttuu. Tieteelliset teoriat tutkivat ja antavat selityksiä tälle muutokselle.

Mutta leikitään vielä hetki saarnarobotin säännöillä. Eli: Jos kaikella on oltava luoja, niin kuka oli luojan luoja?

Pelastus.info: Oletko sitä mieltä, että on olemassa joku suurempi voima, joku suunnittelija, joku joka on ohjannut kaikkea? Oletko samaa mieltä, että loogisesti ajattelemalla vain Jumalan olemassaolo selittää tämän?

Minä: …

Jouduin lopettamaan keskustelun, koska saarnarobotti ei hyväksy muita vastausvaihtoehtoja kuin ”Ei, Jumalaa ei ole ja uskon, että ’ei mikään’ luo tyhjästä kaiken.” ja ”Kyllä, Jumala sopii tähän hyvin ja Hän saattaa olla olemassa.”. Ensimmäinen väite on virheellinen ja jälkimmäinen väite johtaa tilanteeseen, jossa saarnarobotti olettaa minun nyt uskovan sittenkin, että Jumala on.

Tämän jälkeen keskustelu jatkuisi siten, että robotti yrittää osoittaa, että olen syntinen, mutta senhän me jo edellisen kirjoitukseni perusteella tiesimmekin…

Yhteenvetoa

Entisenä uskovana ymmärrän nykyisten uskovien painetta julistaa evankeliumia välttääkseen hedelmättömän viikunapuun kohtalon. Jeesusbussit ovat jokakesäinen festari-ilmiö ja pseudotiedekentässä varsin harmittomia. Suurin osa reagoi niihin lähinnä olan kohautuksella, pään pudistuksella, naurahduksella tai säälivällä huokauksella. Toisaalta kreationismi on kannattajalleen haitallista huuhaata, joka syö tämän luottamusta tieteeseen ja estää näkemästä maailmankaikkeuden todellista ihmeellisyyttä. Kreationismi on myös ”porttihuume” hengelliselle manipuloinnille ja ihmeparantumisen odottamiselle, mikä voi pahimmillaan johtaa sosiaalisiin ongelmiin, ahdistukseen tai lääketieteellisten hoitojen viivästymiseen.

Jokainen saa puolestani uskoa miten haluaa, mutta pidätän itselleni oikeuden ottaa jatkossakin kantaa, mikäli huomaan jonkun levittävän uskonsa varjolla pseudotieteellistä roskaa.

Lähteet

  1. Marlaire, Ruth, et al. (2015). NASA Ames Reproduces the Building Blocks of Life in Laboratory. NASA. [www] (Luettu 3.7.2017)

Erosin kirkosta

Blogini aihealueita ovat terveys, tiede sekä terveyden ympärillä pyörivä pseudotiede. Blogin ulkopuolelle on toistaiseksi jäänyt eräs näitä aiheita enemmän tai vähemmän sivuava kokonaisuus – uskonto. On monia hyviä syitä olla käsittelemättä uskontoa: Ihmisille, joita aihe koskettaa, uskonto on äärimmäisen henkilökohtainen asia, ja siihen liittyviä kysymyksiä käsitellään tunteen eikä järjen avulla. On ihmisiä, jotka pitävät uskonnollisten totuuksien kyseenalaistamista suurimpana mahdollisena loukkauksena ja vieläpä hyvin henkilökohtaisena sellaisena.

Toisaalta monille tämän päivän ihmisille uskonto ei ole muuta kuin maailmankuvan pohjakerroksen pimeään nurkkaan ahdettu kummajainen, jolla ei ole mitään todellista vaikutusta, ellei joku ulkopuolinen käy sitä varta vasten ravistelemassa. Miksi siis ravistella sitä? Ei se pure, jos sen annetaan olla rauhassa.

Valitettavasti on olemassa ulkopuolinen voima, joka ravistelee kiihtyvällä tahdilla yhä useamman ihmisen uskonnollisia totuuksia, nostattaen tunteita pintaan tulevaa räjähdystä varten: Ne toiset. Vaikka yhteiskunnallisen vastakkainasettelun juuret ovatkin usein politiikassa, on uskontoihin sisäänrakennettu jotain, mikä jarruttaa ongelmien ratkaisua kriittisellä tavalla: Uskonnot opettavat, että on olemassa pyhiä totuuksia, joita ei saa kyseenalaistaa. Kolikon kääntöpuolena on, että ihmiset joiden pyhät totuudet ovat ristiriidassa omiemme kanssa, ovat aina väärässä tai peräti suoranaisia totuuden vihollisia. Pirulle ei saa antaa tuumaakaan periksi. Eri uskontokunnan edustajan kanssa uskonasioista keskustelleet lukijat tietävät, että mitä hartaampi uskovainen on kyseessä, sitä nopeammin keskustelulla on tapana johtaa umpikujaan. Tämä on ongelma.

Lähden siitä, että kaikesta pitäisi pystyä keskustelemaan kriittisesti ja jokaisen pitäisi olla valmis muuttamaan mieltään silloin, kun tosiasiat lyövät vasten kasvoja. En tietenkään voi painostaa ketään olemaan avarakatseisempi, mutta voin kertoa oman tarinani, josta joku voi toivottavasti löytää liittymäkohtia omaan kokemusmaailmaansa. Tiedän kokemuksesta, että myös pyhinä pidetyistä totuuksista on mahdollista muuttaa mieltään, mutta tämä muutos ei ole helppoa eikä kivutonta.

Olin pitkään uskossa. Miksi ja mitä tapahtui?

Olen tavallisesta Etelä-Pohjalaisesta perheestä, jossa uskonnolla ei ollut merkitystä, vaikka kuuluimmenkin kirkkoon. Lapsuudessani käsitykseni kristinuskosta rakentui lähinnä seurakunnan kerhon, koulun uskonnontuntien ja muutaman uskonnollisemmasta perheestä olevan kaverin puheiden pohjalle. Muodostamani käsityksen mukaan uskovaisuus tarkoitti sitä, että noudattaa kaikkia sääntöjä, on kiltti kaikille ja käy joskus kirkossa, vaikka muut pilkkaisivat sen takia. Huonoja puolia uskovaisuudessa olivat se että kirkossa on tylsää ja että uskovaisuus ei ole yhtään ”cool”. Päättelin, että koska uskovaisuus on sitä, että tekee moraalisesti oikein pilkkaamisenkin uhalla, on uskovaisuus merkki vahvasta luonteesta ja siksi tavoiteltavaa. Tiesin myös, että Raamattu on Jumalan sanaa, sillä minulle oli koulussa kerrottu, että Jumala puhuu sen kautta suoraan ihmisille. Tämän tiesin siitä, että kun Gideonien edustaja jakoi ala-asteluokalleni Uudet Testamentit, hän kertoi puheessaan, kuinka eräs alkoholisti oli rappion hetkellä avannut Raamatun, jossa oli lukenut näin:

Minä poistan juovuttavan lasin huuliltasi. (Lähde: ?)

Tämä todistus osoitti, että Jumala puhuu Raamatun kautta. Olin vakuuttunut, sillä miten jostain vanhasta kirjasta voisi löytyä henkilökohtaista lupausta yhdelle 2000 vuotta myöhemmin elävälle alkoholistille ellei yliluonnollisen ilmoituksen avulla? En tosin ollut lukenut Raamattua enkä tiennyt mistä tuo kyseinen katkelma löytyy. En totta puhuen tiedä tänäkään päivänä, mutta 7-vuotiaana tuo kuulosti vakuuttavalta. (Joku vastuullinen lukija voisi myös kysyä, miten hyvin tarinat alkoholisteista sopivat ekaluokkalaisten opetussuunnitelmaan…) Tiesin myös, että Raamattu oli Jumalan sanaa siksi, että se sisälsi tarkkoja ennustuksia tulevasta. Eräs ennustus, jonka muistan uskonnonopettajan erikseen kertoneen kuului jotenkin näin:

Lopunaikoina Juutalaiset palaavat Israeliin lentäen kuin linnut. (Lähde: ?)

Uskonnonopettajan mukaan tämä oli selvä ennustus lentokoneista. Olin vakuuttunut, sillä mistä 2000 vuotta sitten olisi osattu päätellä lentokoneiden olemassaoloa ellei yliluonnollisen ilmoituksen avulla? En tosin ollut lukenut Raamattua enkä tiennyt mistä tuo kyseinen katkelma löytyy. En totta puhuen tiedä tänäkään päivänä, mutta 13-vuotiaana tuo kuulosti vakuuttavalta.

Auktoriteettien siteeraamat irtonaiset katkelmat (jotka joko löytyvät tai eivät löydy) Raamatusta olivat minulle vakuuttava todiste siitä, että Raamattu on totta ja vieläpä yliluonnollisesti ilmoitettu. Kaksi edellä mainittua ovat painuneet mieleeni parhaiten, mutta muitakin vastaavia saattoi olla.

Rippikoulussa kiinnitin huomiota opetukseen siitä, että lopunaikoina tulee vääriä profeettoja, jotka tarkoituksella johdattavat ihmisiä pois totuudesta. Koska pidin fantasiakirjoista, ajatus hyvän ja pahan taistelusta kiehtoi minua, ja halusin olla Jeesuksen puolella taistelussa Saatanaa vastaan. En muista sanottiinko sitä suoraan tai rivien välissä, vai oliko kyseessä oma tulkintani, mutta oivalsin eräällä oppitunnilla, että Charles Darwin olisi yksi lopunaikojen vääristä profeetoista. Päätin, että minua nuo pahuksen profeetat eivät huijaa, ja tein silloin uskonratkaisun olla tässä ikiaikaisessa taistelussa Jeesuksen puolella. Ratkaisun tekemistä helpotti, etten ollut koskaan lukenut Raamattua. Minulla oli kuitenkin ennakkokäsitys siitä, että Raamattu on hyvän moraalin opas, joten ajattelin, että ei sen seuraamisesta haittaa olisi, vaikka tarinat Jeesuksesta, Saatanasta ja vääristä profeetoista osoittautuisivatkin saduksi. Elettiin kesää 2002 ja olin 15-vuotias.

Annan uskonnolle pikkusormen eikä aikaakaan, kun olen koukussa

Kun olin päättänyt olla uskovainen, en edelleenkään ollut kovin syvällisesti perillä siitä, mitä uskovaisuus tarkoitti. Pidin sitä kuitenkin positiivisena asiana, sillä rippikoulussa oli kivaa ja isosten laulamat iltalaulut (erityisesti Pekka Simojoen ripariklassikko Olet valveilla) tarjosivat 15-vuotiaalle epävarmalle teinille välähdyksiä syvällisemmästä totuudesta tai ainakin siihen mahdollisesti liittyvistä tunnetiloista.

Ihmissuhteellisista syistä ajauduin rippikoulun jälkeen vapaisiin suuntiin kuuluvaan seurakuntaan, jossa painotettiin henkilökohtaista uskonratkaisua ja suhdetta Jumalaan. Pitkät rukoushetket tuntuivat vierailta ja koin itseni ulkopuoliseksi. Päättelin, että tämä johtuisi siitä, etten tuntenut Jumalaa kunnolla, joten asian korjaamiseksi aloin lukea Raamattua. Johanneksen evankeliumin olin lukenut rippikouluryhmäni mukana läpi, mutta muuten Raamattu herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Muiden evankeliumien Jeesus tuntui täysin eri hahmolta kuin Johanneksen kuvaama lempeä ja syvällinen opettaja, ja mukaan astuivat vaatimukset, jotka ovat kenelle tahansa puberteetista kärsivälle teinipojalle liikaa.

Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. (Matt. 5:28)

Seurakunnassa opetettiin toisaalta, että evankeliumin ydin on armo, ja että tiukat vaatimukset ovat vain osoitus siitä, että jokainen tarvitsee armoa. Kuitenkin toisaalla opetettiin, että kun ihminen on tullut uskoon, ei hän enää edes halua tehdä syntiä:

Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. (1. Joh 3:9)

Tämä ristiriita oli ensimmäinen ongelmani kristinuskon kanssa. Ongelmani ei ollut niinkään se, että en pystynyt olemaan reagoimatta seksuaalisesti seksuaalisiin stimuluksiin, vaan se, että Raamatun mukaan tämän olisi pitänyt loppua silloin, kun tulin uskoon. Jos et ole vakuuttunut ongelmasta, niin lue uudelleen kaksi edellä lainaamaani raamatunpaikkaa.

  1. Jokainen ihminen on syntiä tehnyt ja tarvitsee armoa (lähde: kaikki uskovat allekirjoittavat tämän)
  2. Jeesus on kuollut kaikkien syntien anteeksiantamiseksi, mutta ainoa keino saada tämä armo on uskoa Jeesukseen (lähde: kaikki uskovat allekirjoittavat tämän)
  3. Kun uskoo Jeesukseen, ei halua eikä edes voi enää tehdä syntiä (lähde: Raamattu, Ensimmäinen Johanneksen Kirje)

Väite 3 on suoraan Raamatusta, mutta se ei koskaan toteudu. Johtopäätökseni haparoivan uskoni alkutaipaleella oli, että koska halusin edelleen tehdä syntiä (eli olin murrosikäinen, ja vastakkainen sukupuoli herätti minussa luonnollisen reaktion), en todellisuudessa ollutkaan vielä uskossa. Seurakuntayhteyden kylkiäisinä olin kuitenkin saanut jo käsityksen siitä, mitä tapahtuu ihmisille, jotka eivät ole uskossa: Kaikki, jotka eivät ole uskossa, joutuvat Helvettiin. Olin siis tilanteessa, josta perääntyminen tarkoittaa, että hylkään tietoisesti armon ja hyväksyn kadotuksen omalle kohdalleni. Toisin sanoen, minun piti yrittää uskoa kovemmin. Tämä johti lähes 10 vuoden älylliseen harharetkeen, jonka irrationaalisuus olisi ollut ilmiselvää kenelle tahansa ulkopuoliselle tarkkailijalle, mutta ei minulle itselleni, joka katselin maailmaa uskonnon sisältä.

Yritän uskoa kovemmin, eli teen väärin, sillä oikeasti usko pitäisi vastaanottaa lahjana

Törmäsin useisiin vastaaviin (Raamattu vs. todellisuus) ongelmiin seuraavina vuosina. Kun puhuin asiasta pastorien, rukouspalvelijoiden tai muiden uskovien auktoriteettien kanssa, ratkaisuehdotus noudatti aina samaa kaavaa:

  1. Raamatussa sanotaan uskon vaikutuksista asia X, joka ei toteudu
  2. Ongelmani on, että yritän tehdä parannusta omassa voimassani, kun minun pitäisi antaa Pyhän Hengen tehdä työtän minussa
  3. Päätän antaa Pyhän Hengen tehdä työtä minussa
  4. Ongelmani on, että minulla on jokin tunnustamaton synti, joka estää Pyhää Henkeä tekemästä työtä minussa
  5. Tunnustan synnin ja päätän parantaa tapani
  6. Siirry kohtaan 2

Näin esitettynä on ilmiselvää, että ratkaisua ei ole. Uskon puolustajat vain pakenevat kahden keskenään ristiriitaisen, uskovaa itseään syyttävän selityksen taakse aina, kun uskonsa kanssa kamppaileva ihminen yrittää löytää selvyyttä siihen, miksi Raamatun väitteet eivät toteudu.

Ongelma on, että karismaattisen kristinuskon mukaan kohta 5 on mahdoton. Jokainen ihminen on syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla. Tästä seuraa, että kukaan ihminen ei voi päästä omin voimin synneistään eroon. Miksi synnittömyys asetetaan kuitenkin ehdoksi Pyhän Hengen työn toteutumiselle, jos ollaan samalla sitä mieltä, että synnittömyys on mahdotonta?

Kun logiikka ei tue uskoa, Saatana tulee hätiin

Uskovan on vaikea kyseenalaistaa uskonsa järkevyyttä, sillä kristinuskoon on rakennettu suojamekanismi tätä vastaan, Saatana. Jokainen uskoa vastaan sotiva väite tai fakta ovat todellisuudessa lähtöisin Saatanasta ja täten valhetta. Jokainen, joka kyseenalaistaa uskon, ajaa Saatanan asiaa:

Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. (Joh 8:44)

(Tiedän hyvin, että edellinen jae on irrotettu asiayhteydestään. Tässä muodossa sitä kuitenkin käytetään karismaattisen kristinuskon hyvä-paha-käsityksen pohjana.)

Koska jokainen uskoa kyseenalaistava väite on lähtöisin Saatanasta ja Saatana on vihollinen ja valehtelija, ei uskova voi koskaan aktiivisesti kyseenalaistaa uskoaan, sillä se olisi alistumista Saatanalle. Epäilyksen hetkellä oikea keino on rukoilla enemmän ja yrittää vahvistaa uskoaan, ettei Saatana pääsisi eksyttämään. Toisin sanoen kristinusko noudattaa logiikkaa, jonka mukaan:

  1. X on totuus
  2. On olemassa entiteetti Y, jolla on lähes rajattomat mahdollisuudet syöttää ihmisille valheita, joiden mukaan X ei ole totuus
  3. Kaikki X:n kanssa ristiriitaiset väitteet ovat valhetta, koska ne ovat entiteetti Y:n tuotosta
  4. Ainoa keino voittaa Y on vahvistaa uskoaan asiaan X
  5. (Entiteetin Y ovelin temppu on uskotella, ettei häntä ole olemassa)

Kuka tahansa uskonnon ulkopuolelta asiaa tarkasteleva näkee, että tällä logiikalla voisi perustella minkä tahansa väitteen todeksi, sillä tällöin kenelläkään, joka uskoo entiteetin Y olemassaoloon ei ole muuta keinoa kuin hyväksyä väite X. Kokeile vaihtaa X:n tilalle vaikka Islam ja Y:n tilalle Sheitan. Tuliko sinusta juuri muslimi? Ei tietenkään, koska et tarkastele tilannetta islamin sisältä. Uskontoa tuntemattomalle ihmiselle logiikka kuulostaa lapselliselta, mutta tällä ei ole mitään merkitystä, sillä jokaiselle uskovalle Saatana on todellisuutta.

On osa Jumalan suunnitelmaa, että uskossa ei ole järkeä

Toinen kristinuskon sisäinen suojamekanismi logiikkaa vastaan on ajatus siitä, että uskoa ei ole mahdollista tulkita inhimillisellä viisaudella:

Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 1:26-29)

Koska usko on jo luontaisesti hulluutta maailmalle, kuuluvat ristiriidat ja ongelmat asiaan. Siksi sitä ei pidä yrittää ratkoa omalla järjellä, vaan antaa Pyhän Hengen johdattaa. Toisin sanoen rukoile enemmän, yritä vain uskoa, mutta jos erehdyt yrittämään itse, palaa kohtaan 2.

Uskovan tulee siis ristiriitoja kohdatessaan rukoilla, että Jumala näyttäisi totuuden (eli yrittää vain uskoa, että Raamattu on totta), antaa Pyhän Hengen tehdä työtä (eli yrittää vain uskoa, että Raamattu on totta), varmistaa ettei Saatana pääse eksyttämään (eli yrittää vain uskoa, että Raamattu on totta) ja seurata Jumalan johdatusta inhimillisen viisauden sijaan (eli yrittää vain uskoa, että Raamattu on totta). Mitä pidempään asiaa mietin, sitä vaikeampi minun oli vakuutella itselleni, että kyse on jostain muusta kuin itsensä psyykkaamisesta.

Kielilläpuhuminen ja muut karismaattiset ilmiöt

Uusi ongelma nousi pintaan, kun aloimme kaveriporukkani kanssa vierailla helluntaiseurakunnassa: ”ihmeet”. Koska siellä vallitsevan teologian mukaan kaikkien uskovien olisi hyvä täyttyä Pyhällä Hengellä, minkä seurauksena he puhuvat kielillä, päätimme itsekin lähteä alttarille rukoilemaan tätä lahjaa itsellemme. Kun esirukoilija pääsi kohdalleni, hän rukoili puolestani ja sanoi yhtäkkiä, että tuntee hengessään kuinka nyt Henki virtaa (en tuntenut mitään) ja kehotti antaa sen tulla läpi. Kuuliaisesti avasin suuni, mutta sanoja ei tullut. Tämä toistui muutaman kerran, ja viimeisellä kerralla hän sanoi: ”Ala vain rohkeasti puhumaan. Ne sanat, joita puhut, ovat Pyhästä Hengestä.” Avasin taas suuni, mutta sanoja ei tullut. Lopulta rukoilija sanoi, että minä itse estän sitä toimimasta, ja minun tulisi puhua pastorin kanssa. Tämän jälkeen hän siirtyi eteenpäin. Puhuin enemmän kuin yhden pastorin kanssa, ja selitys noudatti useimmiten tuttua kaavaa. Minulla on sovittamaton synti, joka estää Pyhän Hengen työn, mutta sovittaakseni tämän synnin minun pitäisi antaa Pyhän Hengen tehdä työ puolestani. Lisäksi oli niitä pastoreita, jotka sanovat, että eivät kaikki puhu kielillä ja ettei sitä tarvitse väkisin yrittää puskea läpi. Tämä sopii paremmin yhteen myös Raamatun kanssa:

Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? (1. Kor 12:30)

Tyytyisin tähän selitykseen, mutta mitä sitten tarkoitti alkuperäisen esirukoilijan toteamus, että hän tunsi kuinka Henki virtaa ja että minun olisi pitänyt antaa vain kielten tulla?

Olen seurannut kielilläpuhumisilmiötä lähes 10 vuoden ajan. Kaikki kielilläpuhuminen, jota olen kuullut, koostuu pääasiassa muutamasta puhujan äidinkielen tavusta (sekä silloin tällöin kuriositeettina suhahtavasta ”Sha” äänteestä), joita toistetaan satunnaisessa järjestyksessä. Kuten Wikipedia opettaa:

Kielilläpuhujien käsittämättömistä tavuista koostuvaa puhe on tyypillisesti epämääräistä tavujen uudelleenjärjestämistä puhujan äidinkielestä.

Olen viime aikoina huvikseni opetellut tuottamaan kielilläpuhumista, ja se ei ole ollenkaan vaikeaa. Olisin varmasti osannut tehdä sitä jo helluntaiseurakunnan esirukoilijan niin kehottaessa, mutta ongelmani oli, että tuolloin vielä uskoin, että todellisessa kielilläpuhumisessa sanat tulisivat Pyhästä Hengestä. Opetus siitä, että uskossa ei saa yrittää itse, esti minua yrittämästä, ja rehellisyyteni esti minua teeskentelemästä, joten mitään puhetta ei syntynyt.

Eräs toinen mieleen jäänyt helluntai-ilmiö on ihmisten kaatuminen rukoillessa. Olimme kavereideni kanssa paikalla, kun Markku Koivisto johti kokousta paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Elettiin vuotta 2005, eli vuosia ennen kuin Koivisto jättäytyi syrjään liikkeestä syistä, jotka yksin Herra sekä Suomen oikeuslaitos tietävät. Koivisto piti saarnan ilman minkäänlaisia muistiinpanoja, mikä oli vallitsevan opin mukaan vakuuttavaa, sillä näin Koivisto ei laittanut mitään inhimillistä puheeseen, vaan antoi ”Hengen johdattaa”. Itsestäni tuntui, että puhe oli täyttä tajunnanvirtaa, mutta varsinainen mieleen jäänyt kokemus oli alttarihetki saarnan jälkeen. Menimme riviin seurakunnan eteen, jossa Koivisto rukoili jokaisen puolesta yksi kerrallaan. Tyypillisesti seurakuntalaiset kaatuivat rukouksen jälkeen ”Pyhän Hengen voimasta”. Valitettavasti en tuolloinkaan tuntenut Jumalan voimaa, vaan jäin pystyyn huolimatta Koiviston hellävaraisesta työntämisestä.

Koivisto painoi rukouksen kohteen otsaa, ja rukouksen kohteet kaatuivat tyypillisesti lankkuna taaksepäin. Oma kaatumattomuuteni johtui todennäköisesti siitä, etten tajunnut antaa itseni kaatua, koska olin niin naiivi, etten ymmärtänyt, että omatoiminen kaatuminen kuuluu asiaan. Myöhemmin olen nähnyt tilanteita, joissa rukoilija painaa sormensa molemmin puolin rukoiltavan kaulalle, jolloin rukouksen kohde valahtaa hetken kuluttua lattialle tavalla joka ei näytä niin tahdonalaiselta kuin Koiviston rukoushetkessä. Opiskeltuani lääketiedettä olen alkanut miettiä, olisiko rukoilija tietämättään (tai tietoisesti, mikä osoittaa valtavaa kyynisyyttä ja piittaamattomuutta) tehnyt kohteelle carotis-hieronnan, jolloin kaatuminen olisi seurausta tämän aiheuttamasta sykkeen ja verenpaineen laskusta. Niin tai näin, en ole nähnyt ainuttakaan tilannetta, jossa kaatuminen olisi ollut seurausta muusta kuin rukoilijan, rukouksen kohteen tai molempien toiminnasta.

Myös muut ”ihmeet” osoittautuivat latteiksi pettymyksiksi. Eräässä viimeisistä seurakunnistani harjoitettiin kuuntelevaa rukousta. Siinä pienryhmät ensin rukoilevat yhdessä ja sen jälkeen kukin ryhmäläinen vuorollaan sanoo mitä tahansa, mikä tulee rukouksen aikana mieleen. Sitten muut ryhmäläiset etsivät omasta elämästään selityksen, mitä kyseinen ”ilmoitus” tarkoitti. Kun kierrokset on käyty läpi, kaikki ryhmät esittävät vakuuttavimman ”ilmoituksen” koko seurakunnalle, jolloin seurakunta vakuuttuu siitä, että Jumala on suoraan puhunut rukoilijoille.

Menetelmän ongelmallisuus paljastuu kenelle tahansa, joka osaa todennäköisyyslaskentaa. Jos minä sanon kuuntelevan rukouksen yhteydessä esimerkiksi sanan ”kahvikuppi”, mikä on todennäköisyys sille, että edes yksi henkilö pienryhmässäni on miettinyt mitä tahansa kahviin, kahviloihin, kahvintuottajamaihin, kahvikuppeihin, astiastoon, keramiikkaan, ym. liittyvää kysymystä? Vaikka ei olisikaan, niin entä jos seuraava rukoilija sanoo sanan ”kuulakärkikynä”? Mikä on todennäköisyys sille, että edes yksi henkilö pienryhmässä on miettinyt mitä tahansa kyniin, kirjoittamiseen, paperiin, sopimuksiin, kauppakirjoihin, ym. liittyvää? Puhumattakaan siitä, että suurin osa sanoo yleensä jotain vielä tulkinnanvaraisempaa, kuten ”pilvi”, ”niitty” tai ”valo”. Kun lasketaan yhteen kaikki rukoilijoiden esittämät ajatukset ja kaikki mahdolliset niistä tehtävät tulkinnat, todennäköisyys sille, että saadaan edes yksi osuma, alkaa kasvaa. Kun huomioidaan, että ryhmät esittävät seurakunnalle ainoastaan osumat, alkaa edes yhden vakuuttavan ”ilmoituksen” löytymisen todennäköisyys lähestyä 100%:ia jo pelkästään tilastollisesti.

Ongelmani ihmeiden kanssa ei ole, että odottaisin tai toivoisin niitä tapahtuvan tai olisin edellyttänyt niitä uskoni vahvistukseksi. Ongelmani on se, että ihmiset käyttävät sanaa ”ihme” asioista, joissa ei ole mitään ihmeellistä. Vähän kuin paimepoika, joka huusi ”susi”. Yhteenvetona kaikista ihmeistä ja niiden eri muodoista jäi mieleeni kysymys, että jos Jumala on kaikkivaltias, niin miksi Hän vaikuttaa seurakunnassaan ainoastaan tavalla, joka ei mekanismiltaan poikkea millään tavalla ihmisten omasta toiminnasta tai tilastollisesti todennäköisestä sattumasta?

Ihmeparantumiset

Karismaattisten ilmiöiden seuraaminen vaikeutti uskomistani päivä päivältä enemmän, mutta en uskaltanut tunnustaa faktoja itselleni, sillä pelkäsin, että tämä kaikki oli kuitenkin vain Saatanan juoni pääni menoksi. Kenties minulla oli sittenkin jokin salattu synti, joka sokaisi minut näkemästä totuutta? Itsepetos alkoi kuitenkin käydä ylitsepääsemättömän vaikeaksi, kun uskoni alkoi olla ristiriidassa todellisuuden kanssa sellaisella elämänalalla, josta minulla on enemmän kuin maallikon tasoinen tieto ja ymmärrys – lääketieteen. Elettiin vuotta 2012, olin juuri saanut lääketieteen kandidaatin arvon.

Seurakunnassani (tavallinen luterlilainen seurakunta) oli menossa vaihe, jossa tavanomaiseen luterilaisuuteen haettiin väriä karismaattisten liikkeiden esimerkkiä seuraten. Yritimme kehittyä seurakunnaksi, joka on elävästi Pyhän Hengen ohjauksessa ja jossa ihmeitä tapahtuu päivittäin. En ollut erityisen riemuissani, sillä olin löytänyt jonkinlaisen rauhan teologisesta suuntauksesta nimeltä cessationismi. Cessatonismi selittää ilmeisen ristiriidan Raamatun armolahjaopetuksen ja todellisuuden välillä esittämällä, että yliluonnollisia ihmeitä koskevat raamatunpaikat saattoivat olla todellisuutta seurakunnan alkuaikoina, mutta sittemmin ihmeiden tapahtuminen on loppunut. Opillisesti suuntaus nojaa tähän raamatunpaikkaan:

Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. (1. Kor. 8:2)

Tämän päivän karismaatikot selittävät, että mainittu jae ei kuvaa 2000-lukua, vaan tulevaa aikaa, jolloin Jeesus on palannut fyysisesti maan päälle. Luterilaisessa kirkossa on liikkeitä, jotka kannattavat tätä tulkintaa, ja oma seurakuntamme otti osaa yhteen näistä. Vaikka olin alussa epäileväinen, sain ajatuksen, joka sittemmin osoittautui yhdeksi lopullisista kuoliniskuista uskolleni: Päätin hyödyntää lääketieteellistä osaamistani ja raportoida paranemisihmeen.

Kiistattoman ihmeen raportoiminen osoittautui vaikeaksi, sillä kuten muidenkin ihmeiden kohdalla, kaikki seurakunnan edestä todistetut ihmeet olivat subjektiivisia kokemuksia, joiden selittämiseen ei tarvita mitään yliluonnollisia väliintuloja. Tyypillinen ihme on päänsäryn tai selkäkivun helpottaminen, kroonisesti sairaan ihmisen parempi päivä tai lääkärin antama vahvistus siitä, että alustava sairausepäily osoittautui perusteettomaksi. Samalla kuitenkin puhuttiin myös konkreettisemmista ihmeistä, joita lääketiede ei pystyisi selittämään: sokean ihmisen näkökyvyn palautuminen, amputoituneiden raajojen takaisin kasvaminen, struuman pieneneminen silmien edessä, syövän paraneminen ja kuolleista herääminen. Suurimmalla osalla seurakuntalaisista oli kolmannen käden tietoa tällaisista ihmeistä. Tyypillisesti ihme oli tapahtunut jossain muualla johonkin muuhun aikaan, kaukaisen sukulaisen tuttavalle Niilo Yli-Vainion kokouksessa 70-luvulla tai Afrikassa. Kukaan ei vaikuttanut tuntevan henkilökohtaisesti ketään, joka on tällaisen kokenut tai edes nähnyt, mutta monet olivat vakuuttuneita, että näitä tapahtuu. Kun yritin esittää kuviossa näkemäni ongelman, sain usein kuulla, että miksi etsin paranemisihmettä, kun kaikkein suurin ihme on se, että ihminen pelastuu (tulee uskoon). Itse voisin kysyä, että miksi ihmiset sitten menevät seurakunnan eteen todistamaan päänsäryn helpottamisesta, jos uskoontuloa pienemmillä ihmeillä ei ole merkitystä? Selkeyden vuoksi päätin jakaa ihmeet kolmeen kategoriaan.

  1. Suurin ihme eli se, että ihminen tulee uskoon.
  2. Kiistaton lääketieteellinen paraneminen, jota ei voi selittää subjektiivisella kokemuksella ilman Jumalan väliintuloa.
  3. Subjektiivinen kokemus sellaisen vaivan helpottamisesta, joka paranee muutenkin itsestään tai lääketieteellisellä hoidolla.

Tehtävääni varten päätin siis etsiä käsiini tyypin 2 ihmeen ja raportoida sen perusteellisesti. Tilaisuus löytyi melkein heti, kun seurakuntaamme saapui tunnettu kaatajapappi Seppo Juntunen, joka oli erikoistunut tuki- ja liikuntaelinsairauksien parantamiseen rukouksella. Pettymykseksi kävi ilmi, että kyseisen parantajan erikoisuus oli eripituisten jalkojen tasapainottaminen. Kyseessä on siis taikatemppu, jolla parantaja antaa rukoiltavalleen mielikuvan, että tällä on eripituiset jalat, ja tämän jälkeen suoristaa jalat saman pituisiksi.

Menin kaikesta huolimatta rukousjonoon, sillä minulla sattui olemaan kipua oikeassa polvessa johtuen takaristisidevammasta, jonka olin saanut polveen pyöräilytapaturmassa muutama vuosi aikaisemmin. Kerroin Juntuselle vaivastani ja hän neuvoi minut istumaan tuolille. Sitten hän katsoi jalkojani ja totesi, että vasen jalkani on lyhyempi, ja silmieni edessä käänsi jalkojeni asentoa niin, että ne näyttivät jälleen saman pituisilta. Oliko minulla siis taustalla ongelma jalkojen eripituisuudessa? En tiedä, mutta ei voinut tietää Juntunenkaan. Hän nimittäin arvioi jalkojeni pituuden ollessani istuma-asennossa, kengät jalassa. Jalkojen pituutta ei pysty vertaamaan potilaan istuessa, sillä pienikin muutos lantion asennossa häiritsee mittausta tuottamalla useiden senttien virheen. Tämä on riittävä virhemarginaali taikatempun onnistumiselle, sillä se on helppo korjata vetämällä kenkää virheen verran virheen suuntaan.

Minulla ei ole mitään henkilökohtaista Seppo Juntusta eikä muitakaan kaatajapappeja vastaan, mutta välillä minun on vaikea olla ihmettelemättä sitä kyynisyyttä, mitä kiertävän taikurisaarnaajan työ vaatii. Vai uskovatko he itse oikeasti tekevänsä ihmeitä?

Konkreettinen parantuminen parantumattomasta syövästä – lääketieteen avulla

Juntunen osoittautui yhdeksi pettymykseksi muiden joukossa, mutta seurakuntamme pastori lupasi auttaa minua projektini kanssa, sillä hän tunsi yhden ihmisen, jolle on oikeasti tapahtunut yliluonnollinen ihme. Eräs henkilö oli sairastunut eturauhassyöpään, joka oli levinnyt luustoon ja tämän vuoksi lääketieteellisten hoitojen ulottumattomissa. Lääkärit eivät olleet antaneet toivoa, joten hän oli kääntynyt Jumalan puoleen, ja tällä kertaa Jumala oli vastannut konkreettisella tavalla. Syöpäkasvaimet olivat pienentyneet ja kontrollitutkimukset osoittaneet, että syöpä on poissa. Ihan oikeat lääketieteelliset tutkimukset. Annoin itseni innostua vielä kerran.

Huomautus: Käytän henkilöstä nimitystä ”Parantunut Mies” hänen oikean nimensä sijaan, sillä seuraava kappale sisältää tietoja hänen terveydentilastaan. En tiedä, onko tämä juridisesti välttämätöntä, sillä hän itse puhuu sairaudestaan avoimesti enkä minä tavannut häntä työn kautta vaan tavallisena seurakuntalaisena. Katson kuitenkin, että ihmisten terveydentilasta julkisesti kirjoittaessa on joka tapauksessa asiallisempaa olla mainitsematta nimiä. Tarkoitukseni on muutenkin kuvata paranemisilmiötä lähinnä yleisellä tasolla, joten nimen kertominen ei tässä ole sanoman kannalta oleellista. Jos olet eri mieltä (tai epäilet, että olen keksinyt tarinan omasta päästäni), niin kokeile etsiä käsiisi kuka tahansa ”vakuuttavasti” parantunut henkilö ja kysy häneltä sama kysymys, jonka minä kysyin ”Parantuneelta Mieheltä”.

Tapasin Parantuneen Miehen eräässä karismaattisen luterilaisen liikkeen kesätapahtumassa. Hän piti puheen, jossa hän kertoi tarinansa. Puheen jälkeen menin keskustelemaan hänen kanssaan. Esittäydyin, kerroin opiskelevani lääketiedettä ja että tarkoitukseni on raportoida paranemisihme. Keskustelumme sujui hyvässä hengessä niin kauan kuin annoin hänen puhua vapaasti. Hän kertoi samat asiat kuin puheessaan – että lääkärit eivät antaneet toivoa, mutta Jumala paransi, kun hän rukoili uskoen, että Jumala vastaisi. Projektiani varten tarvitsin kuitenkin lisätietoja. Mitään kiveä ei saanut jättää kääntämättä, mikäli aioin raportoida todellisen ihmeen. ”Mitä lääketieteellisiä hoitoja olet saanut syöpääsi? Käytätkö jotain lääkkeitä tällä hetkellä?”

”Mitä lääketieteellisiä hoitoja olet saanut syöpääsi? Käytätkö jotain lääkkeitä tällä hetkellä?”

Parantunut Mies tokaisi vastaukseksi, että ”Ei mitään muuta kuin hormonihoito. Kuten sanoin, syöpäni ei ollut parannettavissa.”

”Ei mitään muuta kuin hormonihoito.”

Innostukseni vaihtui pettymykseen. Totuus piiloutuneena sanojen ”ei”, ”mitään”, ”muuta” ja ”kuin” taakse. Hormonihoito. Se nimenomainen hoito, jolla luustoon levinnyttä eturauhassyöpää hoidetaan. Yritin vielä löytää toivoa ja pyysin, josko hän voisi toimittaa raporttiani varten kopion sairauskertomuksestaan ja kuvantamislöydöksistä. Tämä voisi vielä paljastaa, että kyseessä on todellinen ihme, mikäli syöpä olisi parantunut jotenkin epätyypillisellä tavalla. Tässä vaiheessa Parantunut Mies tuohtui ja sanoi, ettei hän tuhlaa aikaansa epäilijöihin. Yritin vielä selittää, että jos ihme saataisiin raportoitua, olisi se voimakas todiste uskon puolesta. Parantunut Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että ne jotka eivät usko hänen sanaansa, eivät edes halua uskoa eikä heidän päätään voi kääntää.

Minä olisin halunnut uskoa. Minun pääni hän oli juuri kääntynyt. Olin vihdoin vakuuttunut siitä, että yliluonnollisia paranemisia ei tapahdu.

(Joku ns. filosofi voisi nyt huomauttaa, että tein juuri induktiotodistuksen, joka ei ole tieteessä validi. On totta, että se, etten ole nähnyt yhtään ihmettä, ei tarkoita, etteikö ihmeitä voisi tapahtua. Palautan kuitenkin huomautuksen muistuttamalla, että tieteessä ei myöskään tarvitse eikä edes voi todistaa negatiivista. Jos joku väittää, että ihmeitä tapahtuu, on hänen tehtävänsä todistaa se. Ei toisinpäin.)

En voi valikoida Raamatusta, mitkä osat uskon. Kaikki tai …

Pettymyksistä huolimatta yritin vielä kasata uskoni korttitaloa uudelleen, mutta tämä osoittautui mahdottomaksi, sillä samalla, kun karismaattisia ilmiöitä oli ryhdytty harjoittamaan seurakunnassani, oli tämän oikeutusta minulle perustellessa painotettu, että on kestämätöntä valikoida Raamatusta niitä kohtia jotka uskoo, ja jättää loput huomiotta. Jos maailmankuvani perustuu Raamattuun, niin miten ihmeessä selitän sen, että se perustuu ainoastaan niihin jakeisiin, jotka sieltä koen itselleni sopiviksi?

Tämä oli käynnistänyt lumipalloefektin, jonka myötä luin nyt Raamattua uudessa valossa. Sellaisessa valossa, joka ei jätä varjoja niiden kohtien päälle, jotka eivät omaan maailmankuvaani sovi. Näin menettelen kaiken muunkin tiedon kanssa, ja näin minun olisi pitänyt lähestyä myös Raamattua alusta lähtien.

Yliluonnolliset ihmeet voi vielä selittää pois cessationismiin vedoten, mutta lopulliseksi kompastuskiveksi omalla kohdallani muodostui Raamatun käsitys oikeasta ja väärästä. Minun on helppoa allekirjoittaa Jeesuksen opettama Kultainen sääntö:

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Matt. 7:12)

Mutta sitten on lukuisia kotia, joita en voi missään tapauksessa allekirjoittaa:

Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa. (3. Moos. 20:13)

Modernit kristityt yrittävät selittää Vanhan Testamentin lakeja pois sillä, että ne kuuluvat Vanhaan Liittoon eikä niiden noudattaminen ole kristitylle välttämätöntä. Mutta jos ne kuitenkin ovat Raamatussa, niin eivätkö ne kuvaa sellaista yhteiskuntajärjestystä, joka on Jumalan mielen mukainen? Jos Jumalan mielestä on oikein surmata homoja, niin minua ei lohduta, vaikka minut olisi Uuden Liiton aikana tästä velvollisuudesta vapautettu. Ongelmani on se, että Jumalan mielestä on oikein surmata homoja!

Raamatun käyttäminen etiikan perustana on mieletöntä, jos käyttää omaa harkintaansa sen arvioimiseen, mitkä kohdat Raamatusta hyväksyy eettiseksi ohjenuorakseen. Jo lähtökohtaisesti se, että osaan valikoida Raamatusta Kultaisen säännön ja jättää huomiotta homojen kivittämisen osoittaa, että minulla on käytössäni oikean ja väärän arvioimiseen keinoja, jotka eivät ole peräisin Raamatusta. Oma harkintani siis ylittää Raamatun auktoriteetin. Miksi siis yritän väittää itselleni, että käsitykseni oikeasta ja väärästä perustuu Raamattuun?

Moraalini EI perustu Raamattuun. Maailmankuvani EI perustu Raamattuun. En siis usko Raamattuun. En siis ole uskossa.

En usko, koska en halua uskoa

Raamatun käsitys oikeasta ja väärästä voi olla miten brutaali tahansa, mutta Raamattu voi tästä huolimatta olla totta. Raamatun moraalilla on kuitenkin (kaiken aikaisemmin mainitun lisäksi) merkitystä pureutuessa uskon puolustajien ”viimeiseen oljenkorteen” eli väitteeseen siitä, että epäilijä ei pysty uskomaan siksi, ettei hän vain halua uskoa:

Sinä et näe totuutta, koska et edes halua uskoa. Jumala on antanut vapaan tahdon, eikä siksi pakota ketään uskomaan. Siksi et voi nähdä totuutta, ellet halua.

Miksi kukaan ei haluaisi uskoa totuutta?

Sinä et halua uskoa Raamattuun, koska se paljastaa syntisyytesi ja riittämättömyytesi Jumalan edessä. Jumala ei pakota ketään, ja on Jumalan armoa, ettei Hän pakota, sillä muuten emme kestäisi synnin taakkaa.

Edellä on esitetty kaksi väärää syytöstä:

  1. Minä haluan tietää totuuden. Totuus on minulle niin tärkeää, että olen päättänyt ryhtyä tutkijaksi, vaikka tutkijoilla on epävarma työllisyys ja vaatimaton palkka. Jos en pitäisi totuuden etsimistä tärkeimpänä asiana, olisin varmasti tyytynyt johonkin helpompaan ja parempipalkkaiseen työhön.
  2. Minulla ei ole mitään ongelmaa tiedostaa ja tunnustaa syntisyyttäni tai riittämättömyyttäni. Teen sen vaikka heti: Olen itsekäs ja ylimielinen, vahingoitan kehoani mukavuudenhaluisilla elämäntapavalinnoilla enkä varmaan koskaan pysty olemaan riittävän kiitollinen etuoikeutetusta asemastani valkoihoisena heterona suomalaisena, joka on onnistunut syntymään maailmaan ennennäkemättömän vaurauden ja rauhan aikana. Tiedostan myös jatkuvasti, että olen vain yksi ihminen miljardien joukossa pienen planeetan pinnalla pienessä aurinkokunnassa pienessä galaksissa yhdessä galaksijoukossa monista sekä kaikissa muissa mahdollisissa makrorakenteissa, jotka kiinnostunut lukija voi käydä opiskelemassa vaikka Wikipediasta.

Uskon puolustajat tarkoittavat kuitenkin eri asiaa. Heidän mukaansa minun pitäisi haluta uskoa, että Raamattu on totuus. Haluanko uskoa, että Maailmankaikkeuden kaikkitietävä ja kaikkivaltias Luoja, täydellinen olento, on ilmoittanut universaalin ja pyhän lain, jonka mukaan vanhempaansa lyövä lapsi (2. Moos 21:15), sapattina työtä tekevä (2. Moos. 31:14) tai homoseksuaali (3. Moos. 20:13) on ansainnut kuolemanrangaistuksen? Haluanko uskoa, että Maailmankaikkeuden Luoja on olento, joka edellyttää vihansa lauhduttamiseksi rikoksen tekijän ja hänen perheensä kivittämistä ja polttamista tulessa (Joos. 7:25-26)? Haluanko uskoa, että Maailmankaikkeuden Luojan mielestän on oikein lähettää karhuja raatelemaan 42 pikkupoikaa kuoliaaksi sen takia, että jotkut heistä nauroivat hänen profeettansa kaljuudelle (2. Kun 2:23-24)? Haluanko uskoa, että tämä kaikkivaltias ja kaikkitietävä olento on säätänyt ikuisen kuoleman ja kidutuksen kaikkien ihmisten kohtaloksi, mutta on valmis armahtamaan kenet tahansa tältä tuomiolta, kunhan tämä uskoo tarinan Jeesuksesta ristillä?

Jos on olemassa kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumala, joka on maailman tällaiseksi luonut, niin ei minulla tietenkään ihmisenä ole varaa kritisoida. Ehkäpä on vain Saatanan juoni, etten kykene näkemään, että näin on hyvä? Mutta olenko valmis harjoittamaan monimutkaista aivoakrobatiaa selittääkseni pois kaikki Raamatun kertomuksia vastaan todistavat arkeologiset ja luonnontieteelliset löydökset, Raamatun ristiriidat, epäselvyydet, virheet, julmuudet ja epäoikeudenmukaisuudet, kristittyjen kyvyttömyyden päästä yksimielisyyteen oikeastaan mistään Pyhän Hengen toimintaa koskevasta opista, kristittyjen taipumuksen venyttää sanojen ”ihme”, ”parantuminen”, ”yliluonnollinen”, ”profetia”, ”voimallinen”, jne. määritelmiä sen mukaan, mikä parhaiten sopii tilanteeseen sekä muun älyllisen kikkailun, jota uskossa pysyminen edellyttää? Tämä ei ole totuuden etsimistä vaan itsensä psyykkaamista!

Myönnän siis, että minulla ei ole mitään syytä yrittää vakuutella itselleni, että Raamattu on kaikesta huolimatta totta.

Vaikeinta uskosta luopumisessa ovat muut ihmiset

Ymmärsin jo vuonna 2012, ettei Raamattu ole a) totta eikä b) hyvän elämän opas. Tästä huolimatta erosin kirkosta vasta nyt. Itse asiassa jatkoin kirkossa käymistä ja gospel-bändissä soittamista vielä pitkään, vaikka en enää uskonutkaan sanomaan, jota julistimme. Seurakunta tarjoaa yhteisön, jota pitää koossa moni muukin asia kuin yhteinen usko. Seurakunnasta lähteminen on monien siteiden katkaisemista. Yhteisen uskon kyseenalaistaminen on petturuutta. En halunnut aiheuttaa pahaa mieltä, huolta sielustani tai muuta pahennusta ihmisissä, jotka olin tuntenut pitkään. En halunnut haastaa heidän uskoaan, jonka moni kokee tärkeimmäksi minuutensa rakennuspalikaksi. Valtaosa jo useammassa polvessa.

Lopulta päädyin kuitenkin kertomaan uskonnottomuudestani

Toisaalta, kuten synnintunnustuksessani myönsin, olen myös itsekäs, joten minun ei tarvitse pitää asioita sisälläni vain sen vuoksi, että ne saattaisivat aiheuttaa jollekulle pahaa mieltä (ja koska olen ylimielinen, päätin vieläpä laittaa kirjoitukseni julkiseen blogiini olettaen, että joku on niin kiinnostunut, että jaksaa sen lukea ;).

Mutta vakavasti puhuen, niin tärkeäksi ja herkäksi aiheeksi kuin ihmiset uskon kokevatkaan, se ei poista uskon perusongelmaa. Se ei ole totta. Mikä pahinta, se on ajan ja resurssien tuhlausta. Jokainen uskonnollisen agendan edistämiseen uhrattu ajatus on pois yhteiskunnallisten asioiden ratkaisemisesta. Jokainen uskontokuntien väliin rakennettu raja-aita on pois kulttuurien vuoropuhelulta. Jokainen kirkollisveroina maksettu euro on pois hyväntekeväisyysjärjestöjen ja tiedettä edistävien säätiöiden lahjoituksista. Jokainen teologian ylioppilas olisi voinut olla luonnontieteen ylioppilas. Kaiken sen henkisen pääoman, jonka me käytämme Raamatun tulkitsemiseen ja selityksen keksimiseksi ristiriitoihin, voisi käyttää maailmankaikkeuden todellisen luonteen tutkimiseen, parannuskeinojen etsimiseen parantumattomiin sairauksiin, historiamme tutkimiseen, taiteeseen, kulttuurien vuoropuhelun edistämiseen. Jokainen lupaus kuolemanjälkeisestä elämästä vie huomiomme pois siitä ainoasta elämästä, joka meillä täällä maapallolla on.

Olenko katkera siitä ajasta, jonka itse tuhlasin uskonnon parissa? En varsinaisesti. Se ehkä vähän harmittaa, että jätin 16-vuotiaana menemättä Stratovariuksen keikalle sen vuoksi, että seurakunnassani puhuttiin, ettei maallisissa konserteissa käyminen ole uskovalle sopivaa, ja että en pääsisi taivaaseen, jos Jeesus palaisi keikan aikana maan päälle. En itse uskonut noin, mutta minua painostettiin, joten jätin menemättä. En saanut toista tilaisuutta nähdä Stratovariusta klassisessa kokoonpanossaan. Oli miten oli, historiani on mitä on ja määrittää sitä, mitä minä olen tänään. Olen tehnyt uskoni vuoksi paljon turhaa viimeisen 10 vuoden aikana, mutta jos jäisin sitä nyt harmittelemaan, olisi se vain ajan tuhlauksen jatkamista. Siispä käännän katseen kohti tulevaa jättäen kirkkotouhut nyt virallisesti taakseni.

R’amen.

Aikamatka kesääni 5. vuoden lääketieteen kandidaattina

Jos haluat nähdä, miltä työskentelyni lääketieteen kandidaattina 5. vuoden lääketieteen opintojen jälkeen näytti, niin YLE:n Kandit -sarjan kakkoskausi antaa tähän tilaisuuden. Alunperin vuonna 2015 esitetyn sarjan uusinnat nähdään tv2:lla helmi-maaliskuussa 2017 tiistaisin klo 19.30 alkaen viime viikon tiistaista 7.2.2017.

Aiheeseen liittyvä valokuva, jota ei ole ottanut valokuvaamisen ammattilainen.

Jos olet niin kuin minä, eli missasit ensimmäisen jakson, niin ei hätää, sillä kaikki sarjan jaksot ovat katsottavissa myös YLE Areenassa.

Yli 170 miljoona HPV-rokotettua 10 vuoden aikana

Maanantaisen BBC:n artikkelin mukaan rokottamisen myötä kohdunkaulan syövän esiintyvyys on puolittunut. Totta puhuen itse artikkelissa ei kyllä anneta lukuja syöpätapauksista, mutta harhaanjohtavasta otsikosta (tai faktojen liian suppeasta esilletuomisesta) huolimatta artikkelin johtopäätös on selvä: HPV-rokote (Gardasil) on menestys. Yli 170 miljoonan jaetun rokoteannoksen jälkeen HPV-viruksen esiintyvyys on romahtanut niissä paikoissa, joissa rokotekattavuus on hyvä.

Siellä, missä rokotekattavuus on hyvä…

Lähes joka viikko vastaanotollani käy ainakin yksi 15 – 17-vuotias tyttö, jonka sairaskertomuksen avatessani tietokoneen ruudulle ilmestyy varoitusikkuna. Teksti on aina sama:

Potilaan äiti on kirjallisesti kieltänyt antamasta HPV-rokotusta.

HPV-rokote jakaa mielipiteitä, vaikka tiede on vahvasti rokottamisen puolella. Tämä ei kuitenkaan aina välity vanhemmille. Tarjolla on paljon keskenään ristiriitaista tietoa, ja monet rokottamisen vastustajien argumentit kuulostavat pinnallisesti jopa järkeviltä. Jokainen tahtoo varmasti parasta omalle lapselleen, eikä terveysasioista päättäminen aina ole helppoa, jos ei tunne keinoja tarjolla olevan informaation kriittiseen tarkasteluun.

Mutta eihän rokote edes kata kaikkia papilloomaviruksia?

HPV- eli papilloomaviruksia on useita alatyyppejä, mutta vaarallisimpia ovat niin sanotut korkean riskin virukset, joista kaksi yleisintä eli 16 ja 18 aiheuttavat yli 70 % kaikista kohdunkaulan syövistä. Rokote antaa suojan näitä kahta virusta vastaan. Lisäksi rokote kattaa alatyypit 6 ja 11, jotka aiheuttavat yli 90 % kaikista kondyloomatapauksista. Näiden neljän virustyypin yleisyydestä kertoo se, että lähes 10 vuotta rokotteen käyttöönoton jälkeen kaikkien HPV-tapausten määrä on Australiassa romahtanut 90 %.

Jäljelle jäävät korkean riskin virustyypit kattava rokote on myös kehitteillä, mutta tämä ei ole peruste jättää nykyisin tarjolla olevaa rokotetta ottamatta parempaa odotellessa. Osittainen suoja on parempi kuin ei suojaa ollenkaan. Aika ei ole ystävä – HPV-rokote tehoaa sitä varmemmin mitä nuorempana sen saa.

Mutta Suomessahan on papa-seulonnat, miksi rokottaa?

On totta, että Suomessa on käytössä erinomainen seulontajärjestelmä, jonka avulla tunnistetaan ja hoidetaan vuosittain yli 600 kohdunkaulan syövän esiastetta. Tilanne on maapallon keskiarvoon nähden hyvä, mutta tästä huolimatta uusia syöpiä todetaan joka vuosi 170 – 180 ja näistä 50 – 70 tulee kuolemaan. On lisäksi hyvä muistaa, että syövän lopputulos ei useinkaan ole 1 tai 0, 100 % parantuminen tai kuolema. Tehokkain hoito on leikkaus, joka on raskaampi toimenpide kuin satunnaisen iholuomen poisto. Syövän mukana joudutaan aina poistamaan myös tervettä kudosta eikä leikkaus aina takaa parantumista. Syöpä voi uusiutua vuosien kuluttua, ja moni kokee syöpähoitojen jälkeisen epävarmuudessa elämisen kuluttavana.

Seulontojen ja rokottamisen asettaminen vastakkain ei ole muutenkaan totuudenmukaista. Yhtä hyvin voisi kysyä, että miksi ostaa polkupyörä, jos omistaa jo uima-altaan. Rokotteen ottaminen ei korvaa papa-seulontaa. Yhdessä nämä pelastavat enemmän ihmishenkiä kuin kumpikaan yksin. Nykyisellään kattava rokotusohjelma voi estää jopa 70 % syöpätapauksista. Seulontaan yhdistettynä tämä tarkoittaa Suomessa vuosittain noin 35 – 49 kuolemaa vähemmän. Nämä kuolemat eivät ole pelkkiä numeroita tilastossa, vaan oikeita ihmisiä. Jokaisen numeron takana on jonkun tytär, äiti tai mummo.

Mutta rokottamalla antaisin lapselleni signaalin, että seksi on ok?

Ollaan rehellisiä. Teinit harrastavat seksiä joka tapauksessa. Sukupuolitaudit ja ei-toivotut raskaudet yleistyvät silloin, kun vastuullisuuden opettamisen sijaan seksi yritetään kategorisesti kieltää ja demonisoida. Rokotteen ottaminen ei estä kondomin käyttöä. Rokottaminen ja tieto kondomista eivät estä pidättäytymistä. Mutta jos pidättäytyminen ei onnistukaan ja kondomikin unohtuu, seuraukset eivät ole yhtä vaarallisia, jos on saanut edes rokotteen.

Mutta rokotteessahan on elohopeaa?

Ei ole.

Mutta mitä, jos tulee haittavaikutuksia?

Ennen rokotteen myyntiluvan myöntämistä tehtiin 7 laajaa tutkimusta, joihin osallistui yhteensä 44 142 naista. Puolet koehenkilöistä sai rokotetta ja puolet sai placebo-pistoksen ilman rokotetta. Haittavaikutuksina esiintyi yleisoireita (päänsärky, kylmä hiki, tykyttely, pahoinvointi) enemmän placebo-ryhmässä kuin rokotettujen ryhmässä. Paikallisia sivuvaikutuksia (käsikipua, pistospaikan tulehdusoireita) oli enemmän rokoteryhmässä – yhteensä 15:lla yli 20 000:sta. Tutkimuksen aikana kuolemantapauksia sattui yhteensä 33. Yksikään kuolemantapaus ei liittynyt rokotteeseen, ja joukossa oli mm. 3 oli itsemurhaa (1 rokotettu, 2 placebon saanutta) ja 7 auto-onnettomuutta (3 rokotettua, 4 placebon saanutta). Kuolleisuudessa ei ollut merkittävää eroa ryhmien välillä. Rokoteryhmässä luku oli 18 ja placeboryhmässä 15. Hieno graafinen esitys mainituista luvuista löytyy Information is Beautiful -sivustolta.

Alkututkimusten jälkeen rokotetta on jaettu yli 170 miljoonaa. Yllättäviä haittavaikutuksia ei ole ilmentynyt. Tieteenvastaiset roskajulkaisut ovat levittäneet legendoja rokotteen aiheuttamasta hedelmättömyydestä. Voisiko tämä olla totta? Mieti uudelleen. 170 miljoonaa hedelmätöntä naista olisivat ruuhkauttaneet hedelmällisyysklinikat niin perusteellisesti, että edes valtamediaa kontrolloiva salaliitto ei pystyisi pitämään totuutta piilossa. Japanissa rokotusohjelma keskeytettiin kesäkuussa 2013 haittavaikutusepäilyn vuoksi. Puoli vuotta myöhemmin epäily osoittautui perättömäksi, ja valtio alkoi jälleen suositella rokotetta [1].

Yhteenveto

HPV-rokote on tehokas ja turvallinen. Ymmärrän varauksellisen suhtautumisen rokotusten alkaessa varsinkin, kun epäonnistuneen influenssarokotteen aiheuttamat narkolepsiat ovat vielä tuoreessa muistissa. Tietoa on kuitenkin saatu lisää, ja varmuus HPV-rokotteen turvallisuudesta vahvistuu. Ensimmäisen rokotetun sukupolven varautuneisuus ja sen aiheuttama riittämätön rokotekattavuus saattavat viivästyttää HPV-tyyppien 16 ja 19 hävitystä ja näiden aiheuttamien syöpien ehkäisyä muutamalla vuodella. Olen kuitenkin optimistinen sen suhteen, että kun ihmiset näkevät, että rokote on tehokas ja turvallinen, rokotekattavuus lisääntyy ja tämä(kin) kammottava tauti voitetaan.

Lähteet

  1. Saitoh, A and Okabe, N. Recent progress and concerns regarding the Japanese immunization program: addressing the “vaccine gap”. Vaccine. 2014; 32: 4253–4258. [Pubmed] [Kommentti: Artikkeli koskee yleisesti Japanin rokotusohjelmaa, ja HPV-rokotusten tauosta (6/2013 – 1/2014) on siinä lähinnä maininta. Laitan kuitenkin linkin tähän, niin kiinnostuneet voivat lukea lisää. Japani on rokotusten suhteen kiinnostavassa asemassa.]

Jenny ja läskimyytinmurtajat

Olin kuluvalla viikolla mukana YLE:n Jenny ja läskimyytinmurtajat -ohjelmassa jaksossa, jonka teemana oli ”Läski ei voi olla terve”. Jakso on kuunneltavissa YLE Areenassa täällä:

http://areena.yle.fi/1-3535443

Oma puheenvuoroni käsittelee lähinnä sitä, miten lihavuus on otettu huomioon lääketieteen opetuksessa viime vuosina, mutta enemmän tietoa itse lihavuudesta ja sen terveysvaikutuksista antaa Helsingin yli­opiston lihavuustutkimus­yksikön apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen.